”Tehdas hallitsi ennen kaikkea”

”Tuolla vastapäätä oli ennen holanteriosasto, jossa puuhiokemassaan lisättiin selluloosa ja muut litkut. Työntekijät seurasivat osaston ikkunoista meitä nuoria tänne mäkeen. Mäellä pelattiin korttia ja oltiin välillä tyttöjenkin kanssa”, Jussi muistelee ja katsoen entisen holanteriosaston ikkunoihin.

Kyröskoskella on rikas esiteollinen tausta ja vahvaa kulttuurillista merkitystä. Hämeen hälläpyörä mainitaan jo Kalevalassa. Kuohuva Kyröskoski innoitti lukuisia aikansa taiteilijoita. Tehdas on vaikuttanut alueen ihmisiin, Hämeenkyrön vetovoimaan ja koko Suomen historiaan.

Kyröskosken harjussa, Selvaakinmäessä, nykyisten oikealla olevien talojen tilalla oli ennen vanhaan seurahuone. ”Seurahuone alkoi ränsistyä, joten tehdas päätti, että tehdään uusi. Vanha purettiin ja niin valmistui Koskilinna. Vanhan seurahuoneen käyttökelpoiset materiaalit käytettiin Hällä-Pirtin rakentamiseen. Hällä-Pirtti nousi talkoovoimin", Snellman kertoo. Rivitaloista vasemmalla oli kansakoulu. Urheilukenttä, eli tehtaan kenttä, sijaitsi kuvassa olevan Jussi Snellmannin taka-alalla. Snellmannin edessä vasemmalla oli opettajien taloja, jotka on purettu.
”Tästä meni noin 1910-1970 -luvuilla monet ihmiset työllistänyt ”pässirata” tehtaalle. Tilalle tuli radan hävityksen jälkeen nykyinen linja, josta massapuu tulee kuorimolta tehtaaseen”, Jussi kertoo. Hän löysi sattumalta E. N. Karhiston kirjoittamasta Kyrön kirjasta vaarinsa Konsta Salon haastatteluja. Snellman uskoo haastatteluihin perustuen, että Kyröskosken historia on lähtenyt kuvassa oikealla olevasta Pajalahdesta. Pajalahti sijaitsee kosken yläpuolella noin 200 metrin päästä sillasta. Kuvan oikealla puolella olevassa rinteessä on Snellmannin mukaan edelleen kauppias Väinäsen ruutikellari.
Tehtaalla oli aiemmin Suomessa harvinainen kapearaiteinen sähkörautatie, joka lopetettiin vuonna 1989. Rautatie kulki kuvassa vasemmalla olevan Kiramonnokan kohdalla, joka oli muinainen puunnostopaikka. Nokkaa on myös kiertänyt tehtaan "pässirata". Kuvassa keskelläon Tynnyrisaari ja oikealla Selkäkari.

Kyröskosken paperitehtaan, joka myöhemmin laajeni kartonginvalmistuksella, toiminta alkoi 1878, kun viiden Tampereen Finlaysonin työnjohtajan voimin 1860 kosken partaalle perustetun puuvillatehdas lopetettiin.  Nykyistä Metsä Board Kyroa ennen Kyröskosken tehdas on tunnettu nimillä Hammaren & C:o, Hammarén & C:o Osakeyhtiö, O/y Kyro A/b, Kyro Oyj sekä M-real Kyro.

Suurteollisuudeksi paperiteollisuus kehittyi 1900-luvun alkupuolella. Suomen sanottiin silloin "seisovan puujaloilla" juuri paperiteollisuuden ansiosta. Kyröskoski on ollut aikoinaan yksi maamme merkittävimmistä paperitehtaista.

Kyröskoskella asuvalle Jussi Snellmannille tehdas toi leivän. Hän työskenteli tehtaalla vuodesta 1947 80-luvun alkuun. Tätä ennen hän teki töitä Koskisen konepajalla ja postinkantajana.

- Jaoin postia muutaman kerran viikossa Kyröskoskella. Siskoni muutti kotiin asumaan, koska hän oli saanut vauvan ja mies jättänyt. Annoin työn siskolle ja menin itse Koskisen konepajalle töihin, jotta sisko saisi rahaa, Snellman muistelee.

Suurin osa kyröskoskelaisista oli töissä tehtaalla.

- Ei silloin ollut autoja, hyvä jos polkupyörä oli. Piti olla lähellä töissä, Snellman perustelee.

 

Tehtaalla oli suuri vaikutus Hämeenkyrön vetovoimaan ja alueen ihmisiin.

- Tehdas piti rakennuksia ja ihmisiä kunnossa, rakennutti urheilupaikat ja koulut̶̶̶̶̶ hommasi opettajatkin. Tehtaan työntekijöille tarkoitettu sairastupakin oli ihan yleisessä käytössä ja palveli kaikkia. Kyllä silloin melkein kaikki Kyröskoskella oli Kyrön tehtaan rakennuttamaa, Snellman toteaa.

Snellmannin mukaan työntekijät olivat ylpeitä työnantajastaan ja puhuivat ”meidän tehtaasta”.

- Minun työaikana johtajat olivat mukavia työntekijöille. Silloinen tehtaan toimitusjohtaja Jarl Åström tunsi alaisensa ja kiersi tervehtimässä meitä. Hän oli kyllä hyvin tietoinen työntekijöiden asioista ja uusimmista juoruista, jotka hän kuuli suoraan työntekijöiltä tai viimeistään käydessään parturissa.

Kaikki tehtaan johtajat eivät kuitenkaan olleet Åströmin kaltaisia.

- Åströmin edeltäjä Frazer oli diktaattorin sorttinen. Hän kulki kylällä keppinsä kanssa ja jakoi karamellia lapsille. Frazer huolehti työntekijöiden sosiaalisetkin asiat. Esimerkiksi jos joku tehtaan työntekijä oli saattanut naisen raskaaksi ja jättänyt hänet, niin johtaja otti miehen puhutteluun ja teki selväksi, että työntekijällä on kaksi vaihtoehtoa: lopputili tai naimisiinmeno tytön kanssa. Isäni ja veljeni työskennellessä tehtaalla johto toimi välillä mielivaltaisesti.

 

Jussi Snellman piti työstään ja sai arvostusta osakseen.

- Nykyisin työnteko on mennyt varmaan tiukemmaksi. Silloin kaikki saivat palkan, vaikka osa ei tehnyt mitään. Tehtaan pajassa oli töissä yksi lekari, joka toi verstaan johdolle kananmunia ja sai sen takia mennä ja tulla miten sattuu. Jos jossakin sattui olemaan huutokauppa, hän kävi töissä kuittaamassa, että oli tullut töihin, mutta lähtikin huutokauppaan. Hän tuli kerran iloisena töihin huutokaupasta ja sanoi sepälle: ”et tiedä että meni kirkkoreki halvalla” Siihen seppä noitui: ”sielläkö sä olet ollut, kun olisi tarvittu apua”, Snellman muistelee samalla hymähdellen.

 

Snellman teki tehtaalla huoltomiehen töitä ja toimi koneasentajana. Viimeiset työvuotensa hän toimitti henkilöstölehteä.

- 1970-luvulla tuli työpaikkademokratia. Alalle kuin alalle perustettiin toimikuntia, jossa oli työntekijöiden, virkailijoiden ja toimihenkilöiden edustajia. Henkilöstölehteä tehtiin sitä varten, että saatiin työntekijöiden ääni kuuluviin ja samalla muutkin saivat tietää mitä on päätetty. Sitä ennen eivät työntekijät olleet sellaisessa asemassa, että olisivat voineet mitenkään vaikuttaa asioihin. Tuskin Suomessa silloin missään muualla kuin meillä oli sellaista systeemiä, että työntekijä teki henkilöstölehteä.

 

Tehtaan kulta-aika kesti Neuvostoliiton kaatumiseen asti.

- Kun Neuvostoliiton kauppa romahti, romahti myös tehtaan myynti. Neuvostoliittoon sai menemään paljon tavaraa, eikä siellä koskaan valitettu mistään, ei edes huonolaatuisesta paperista. Länsimaiset ostajat sen sijaan valittivat kaikesta, Snellman valottaa.

Snellman uskoo, että johtajat eivät osanneet varautua tulevaan.

- Hyvinä aikoina olisi tarvinnut investoida koneisiin, muttei sitä tehty, kun kaikki meni mitä käsistä saatiin. Huonojen aikojen tultua koko tehdas meinasi mennä nopeasti konkurssiin. Saneerattiin ja vähennettiin väkeä. Minäkin lähdin tehtaalta niiden mukana, vaikken ensimmäisten joukossa.

 

Konkreettisia muistoja, tehtaan aikaisia rakennuksia, ei paljon Kyröskoskelta enää löydy. Ne mitä ei ole hävitetty, löytyvät muun muassa Korkomäestä ja Kyröskosken harjusta.

- 50-60 -luvullakin toiminut kaikille kyröläisille tarkoitettu Kyron rakennuttama sauna ja pesula on hävitetty. Saunan ja pesulanhoitaja Lehtonen kävi valittamassa tehtaan johdolle, ettei yleinen sauna kannata, koska ihmiset lämmittävät omat saunansa. Työntekijöiden asunnot olivat tehtaan rakennuttamia pieniä saunallisia asumuksia. Johdon päätöksellä kaikista tehtaan työntekijöiden taloista rikottiin saunan kiuas, jotta yleinen sauna tuli taas kannattavaksi. Tehtaan sana oli laki, eikä kenelläkään ollut mitään vastaansanomista.

Toinen nykyihmiselle erikoinen yksityiskohta liittyy ilmaradan rakentamiseen tehtaalta Vaivian turvesuolle. Viiden kilometrin rata oli aikanaan Pohjoismaiden pisin. Se kulki 50-luvulla kolisten talojen yllä toisinaan tiputtaen turvetta ja tuhkaa.

- Ilmarata vedettiin työntekijöiden talojen päältä. Ei siinä mitään lupaa kyselty, koska talot olivat tehtaan rakennuttamia. Matkalla oli kuitenkin yksi talo, jossa asui raatari, joka ei ollut tehtaalla töissä. Raatari sanoi, että maa on hänen pilviin asti, eikä ilmarataa siten vedetä talon ylitse. Asunto oli kuitenkin niin tärkeässä paikassa radan suhteen, että tehtaan oli pakko lunastaa se ylihinnalla. Raatari sai talosta niin suuren korvauksen, että muutti Tampereelle ja kehuskeli myöhemmin ostaneensa sieltä lunastusrahoilla 2-3 tulisijaisen talon.

 

Muisteluiden ohessa Jussi Snellman kiipeää aikaisemmin vapaana kuohuvan kosken partaalle. Siihen samaan kohtaan missä hän vietti nuorena vapaa-aikaa kavereiden kanssa. Putouskorkeudeltaan 22 metrinen koski kuohuu nykyisin enää tilauksesta, muutaman kerran vuodessa näytöstyyliin.

- Lapsena käytiin uimassa kosken vanhan sillan lähistöllä. Otettiin kova vauhti, jonka voimin sukellettiin kapean uoman päästä päähän. Minulla oli liian vähän vauhtia ja jäin keskelle uomaa. En osannut uida ja aloin räpiköidä vedessä paniikissa nousten pintaan ja vajoten pohjaan. Veli huomasi onneksi tilanteen ja tarttui tukastani kiinni ja veti rantaan. Siinä meinasi käydä vahinko, Jussi muistelee.

Lasten leikit olivat toisinaan hengenvaarallisia.

- Meillä oli myös sellainen leikki, että otettiin kosken rannalla olevista tangoista kiinni ja päästettiin itsemme kuohuihin. Ei silloin osattu pelätä eivätkä vanhemmat valvoneet lapsiaan kuten nykyisin. Onneksi meille kenellekään ei käynyt kuinkaan. On koskeen ihmisiä kuollut. Kun myllyjä tehtiin, koskeen kuoli rakennustöissä ainakin neljä ihmistä, Jussi tietää.

Snellmannin mielestä Kyröskoskelle on enää vaikeaa saada vanhaa tehdastunnelmaa, koska suurin osa muistoista on hävitetty.

- Jos koski kuohuisi edelleen vapaana ja sen ympärillä olisi edelleen kumminkin puolin kuusi myllyä, olisi meillä upea matkailunähtävyys.

 

Teksti ja kuvat: Vilja Pylsy

Kyröskosken tehdas

Kyröskoskella oli 1800-luvun päättyessä maamme oloihin nähden mahtava teollisuuslaitos, joka kuitenkin vaati jatkuvaa uudistamista. Alla tarinoita tehtaasta.


"1888 Hämeenkyrössä Tampereen puhelinyhtiön johtoverkkoon ja samana vuonna tehtaaseen asennettiin ensimmäinen sähkövalaistus - tehtaan työväen oloja parannettiin 1880-luvun alussa paljolti Herman Adolf Prinzin ja August Nybergin toimesta perustamalla koulu, kirjasto, lukusali, sairaus- ja hautausapukassat ja opettamalla väelle puutarhanhoitoa. Vastapainoksi työväeltä edellytettiin siisteyttä, rehellisyyttä ja hyvää työkuria ja erityisesti varovaista tulenkäsittelyä (1883 vahvistetut säännöt). Tuli tuhosi kuitenkin 1889 paperitehtaan ja pajan. Onnettomuus oli liikaa Nybergille ja hän kuoli 16.9.1889"

Hämeenkyrön historia III vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.

Tilattoman väestön ja varsinkin sen huonoimmin toimeen tulevan osan kasvu muodosti 1800-luvun lopun Suomessa yleisesti tunnetun ja tunnustetun ongelman. Anoessaan senaatin talousosastolta Hämeenkyrön kunnan puolesta lainaa vaivaistalon rakentamista varten 7.6.1894 nimismies Väinö Nyström ja insinööri J. E. Hammaren kirjoittivat anomuksen liitteeksi Hämmenkyrön oloista kuvauksen, jossa he toivat esille yhteiskunnan ongelmia:
"Hämeenkyrön kunnassa on nykyään 206 talon savua, 500 torpan savua ja noin kaksi sen vertaa itsellisten y.m. savuja sekä savuttomia (= ilman omaa asuntoa olevia) huonekuntia. Talot ovat enimmäkseen kunnan läpitse menevän vesistön varrella, "pitäjän aukeilla", viljavimmissa paikoissa: niitteen liepeissä ovat useimmat mäkitupalaiset ja itselliset ja torpparit taas asuvat pääasiallisesti talojen hallaisissa sivumaissa, soitten ja vuorten välissä... Kunnan 8 000 henkeen nousevasta väestöstä kuuluu noin 2000 henkeä talollisperheisiin, noin 3000 henkeä torppariperheisiin ja loput on itsellis- lois- y.m. väkeä. Yleensä tulevat talollisemme hyvin aikaan he kun usiammiten perinnön kautta ovat päässeet tilojensa omistajiksi, parhaimmat ja kulkuneuvojen varrella olevat osat taloista on heillä omassa viljelyksessään ja sivumaista nauttivat he metsästä ja torpista hyviä tuloja. Toisin on sen sijaan laita torppareitten, mitkä suuressa määrässä kituvat tilallisten pitkälle kehittyneestä näännyttävästä verotuksesta, huonoista kulkuneuvoista ja melkein säännöllisesti heitä kohtaavista katovuosista - ja vielä kurjemmissa olosuhteissa elävät itsellisemme ja loisväkemme, jonka toimeentulo ja elämä riippuu yksinomaan omassa ja muissa kunnissa saatavasta satunnaisesta työansiosta. Rahdinajolla ja muilla ansioilla keräävät torpparitkin "käsirahat" ja verot taloihin ja katovuosina on maailmalta saatava työansio heidän elinehtonsa."
Yhteiskunnallisen toimeliaisuuden ja talouselämän vilkastuminen 1800-luvun lopulla toi muutoksia myös palkollisväen elämään, joka ei näy erityisemmin askarruttaneen edellä lainatun kirjelmän kirjoittajia. Palkollisväestön määrä oli supistumassa, sillä Tampere, metsätyöt, Kyröskosken tehdas ja Siuron teollisuuslaitokset tarjosivat työnhakuisille muitakin vaihtoehtoja kuin rengin ja piian pestin ottaminen."
Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.
"Vielä 1860-70 -luvuilla Hämeenkyrön talolliset sekä viran- ja toimenhaltijat - jotka hekin olivat suurimmaksi osaksi maanviljelijöitä - ja torpparit elivät paljolti omavaraisina... Kunnassa asui kuitenkin kasvava joukko väkeä, joka ei voinut olla omavaraista jokapäiväisessä taloudessaan, vaan joutui hankkimaan ruokaa muita elämän välttämättömyyksiä vieraan palveluksessa ansaitsemillaan rahoilla, nimittäin Kyröskosken tehtaan työväki ja paljolti muukin henkilökunta sekä ympäri pitäjää asuva tilan väestö mökkiläisistä käsityöläisiin. Juuri Kyröskosken tehdaskylän syntyminen käynnisti kauppatoiminnan Hämeenkyrössä, sillä sinne keskittyivät enimmät myymälät, joiden erikoisartikkeleina olivat ruuat ja juomat. Tehdasyhdyskunta muutti koko pitäjän luonnetta 1860-70 -luvuilla, jolloin myös metsätulojen nousu suurten nälkävuosien mentyä lisäsi talollisten varallisuutta ja vauhditti siirtymistä luontaistaloudesta rahatalouteen."

Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.


"Ympäristöhygienian alkeet, säännöllinen lääkäripalvelu ja sairastuneitten työläisten taloudellinen tuki pantiin Kyröskoskella alulle 1880-luvun alkupuolella, kun tehtaan toiminta pääsi vauhtiin ja sen johtoon tuli näistä asioista kiinnostuneita henkilöitä. Tehtaan järjestyssääntö vuodelta 1883 määräsi yhden markan sakon uhalla noudattamaan siisteyttä tehtaan asunnoissa ja tiloissa ja kielsi heittämästä jätteitä ja likavesiä muualla kuin erityisiin tunkiopaikkoihin. Tehtaalaiset perustivat insinööri Herman Prinzin aloitteesta samana vuonna keskuudessaan peijais- eli hautajais- ja sairausapukassan, jonka varat 1900-luvun alussa liitettiin hänen johtamaansa työväen eläkekassaan, ja yhtiö puolestaan sopi 1884 piirilääkäri Olinin kanssa vastaanoton pitämisestä Kyröskoskella 1000 markan vuosipalkalla. Näillä toimenpiteillä varmistettiin tehtaan työläisille ilmainen lääkärinapu, lääkkeet ja päivärahat sairauden aikana. Työväki vakuutettiin lisäksi yhtiön puolesta tapaturmien varalta vuonna 1889 vakuutusyhtiö Patriassa. Oli ilmeisesti suuressa määrin juuri Prinzin ansiota, että terveydenhoito Kyröskoskella oli 1890-luvun alussa monta vaihetta muuta kuntaa edellä."
Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.
"Kun kieltolakia ei vahvistettu, ryhtyivät raittiuden harrastajat ajamaan asiaansa yhdistystoiminnan avulla... Kyröskoskelta löytyi sentään muitakin kuin raittiusmiehiä, sillä vielä samana vuonna Kyröskosken raittiusseura lähetti kirjeen J. E. Hammarenille pyytäen tätä puuttumaan asiaan, jotta tehdasyhtiön postinkantaja ei toisi kylään väkijuomia postinkannon ohessa, tällä kun saattoi olla kerralla mukanaan 50-60 viinalekkeriä. "
Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.
"Torvisoittokunnasta tuli korvaamaton esiintyjä myös suuren suosion saavuttaneissa Kyröskosken VPK:n kesäjuhlissa, joiden ulkoilmatilaisuus pidettiin alkuaikoina päiväsaikaan Keinuniemessä ja iltajuhla Seurahuoneella. Ulkoilmajuhlan ohjelmaan kuului torvimusiikin ohella mm. kiekon heittoa, painnostoa, voimain koetusta ja tehtaan eri osastojen välinen köydenvetokilpailu, jonka arvotettu palkinto oli insinööri J. E. Hammarenin lahjoittama juomasarvi. Illalla esitettiin seurahuoneella näytelmäkappale ja tanssittiin. Vuonna 1889 tuotiin juhlijoita Ikaalisista mm. proomuilla ja höyrylaivalla. Vuonna 1895 tuli elokuun lopulla pidettyyn päivätilaisuuteen 900 henkeä, ja iltamiin oli niin paljon tulijoita, että lippujen myynti oli pakko lopettaa kesken. Lehtitietojen mukaan monisatapäinen juhlaväki käyttäytyi siivosti, "kuten aina Kyröskoskella", ja vain muutamat kauempaa tulleet esiintyivät juopuneina."

Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.


Tehtaan syntyminen


Ennen tehdasta Kyröskoskella toimi puuvillakutomo, jonka toiminta jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi. Amerikan sisällissota aiheutti raaka-ainepulan ja maatamme vuosina 1867-68 koetelleet nälkävuodet johtivat lopulta tuotannon päättymiseen. Kutomon tuotteita markkinoineet tamperelaiset kauppiaat Gustav Oskar Sumelius ja Lars Johan Hammarén ostivat kutomon kesäkuussa 1870. Pian liittyi mukaan kolmaskin osakas, August Nyberg, ja saman vuoden joulukuussa tehdyn yhtiösopimuksen myötä sai toiminimi Hammaren & Comp. alkunsa. Uudet yrittäjät olivat alusta lähtien kiinnostuneita puuhiokkeen valmistuksesta, mikä oli käynnistynyt maassamme vain kymmenen vuotta aiemmin. Kutomon paikalle rakennettu puuhiomo aloittikin toimintansa kevättalvella 1872, ja kuusi vuotta myöhemmin hiomo sai seurakseen paperitehtaan.
Vuosisadan vaihteen aikainen uudisrakennustoiminta muutti Kyröskosken lopullisesti teollisuusyhdyskunnaksi. Tehtaan viereen syntyi laaja työväestön asuinalue, ja tehtaan puutarha ja maatalousrakennukset täydensivät maisemaa. Toimintansa lopettaneesta puuvillakutomosta alkunsa saanut toiminimi Hammaren & Comp. oli kasvanut merkittäväksi paperinvalmistajaksi. Vuonna 1907 toiminimi muutettiin osakeyhtiöksi, joka otti vuonna 1941 käyttöön nykyisen nimensä OY KYRO AB.'

Risto Kari, Matti Ruotsalainen. Kyröskoski. 1988.


Tehdas muokkasi sosiaalista rakennetta


"Tehtaan ja sen laajeneminen muutti sodan jälkeen Kyröskosken sosiaalista rakennetta ja teki ennestään olemassa olleen luokkayhteiskunnan entistä näkyvämmäksi. Eliitin muodosti pieni, mutta jatkuvasta kasvava ylempien toimihenkilöiden joukko, joka poikkesi suuresti työväestöstä tavoiltaan, asenteiltaan, arvostuksiltaan ja joskus jopa äidinkieleltään. Sen ja suurilukuisen työväestön väliin muodostui kolmas luokka, johon kuuluivat tehtaan alemmat toimihenkilöt ja mestarit eli työnjohtajat, monet heistä taustaltaan tehtaalaisten lapsia; heidän katsottiin toimivan työnantajan edustajana työntekijöihin nähden. Työväestö sai ammattiyhdistysten ja -järjestöjen kautta sodan jälkeen äänensä kuuluviin aivan toisella tavoin kuin aikaisemmin."

Hämeenkyrön historia III vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.


Joka kolmas kyröskoskelainen oli tehtaalla töissä


"Kyröskosken tehdastaajamassa asui vuonna 1970 noin 3 000 ihmistä, joista joka kolmas työskenteli Kyrolla. Kun lähes jokaisesta kotitaloudesta joku oli tehtaan palveluksessa, yhtiön johtamistapa ja henkilöstöpolitiikka vaikuttivat kaikkien kyröskoskelaisten elämään. Niihin kuuluivat aktiivinen sosiaalipolitiikka, joka ilmeni mm. asunto-olojen kehittämisenä ja omakotirakentamisen tukemisena, työväneopiston perustamisena ja yleensäkin oman henkilökunnan ja koko tehdastaajaman väen sosiaalisen turvallisuuden ja viihtymisen edistämisenä. Perheyhtiön johtamistapa ja henkilöstöpolitiikka suosivat myös perhemallia, jossa mies elätti perheensä yksin vaimon hoitaessa kotia ja lapsia; hyvin palkattujen ylempien toimihenkilöiden rouvilta edellytettiin lisäksi huomattavaa palkatonta työpanosta yhtiön edustustehtävissä sekä lastensuojelutyössä ja muussa sosiaalitoiminnassa. Konttoristien keskuudessa yleistyi 1950-luvulta lähtien kuitenkin ansioäidin elämäntapa ja kotiapulaisen palkkaaminen hoitamaan lapsia, ja työväestön keskuudessa omakotitalon rakentaminen vaati myös vaimon palkkatuloja. Ne lisäsivät muutenkin hyvinvointia huolimatta 1970-luvun puoliväliin asti voimassa olleesta aviopuolisoiden yhteisverotuksesta, joka korjasi suurehkon osan äidin tuomista lisäansioista verokarhun pohjattomaan pussiin, ja viimeistään 1960-luvulla monella työntekijällä oli pankkitalletuksia. Oman talon rakentaminen ja auton osto, jotka monessa perheessä toteutuivat 1960-luvulla, olivatkin elämän tärkeitä merkkipaaluja ja osoitus siitä, että oli saavutettu jotain."

Hämeenkyrön historia III vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.

 

Kyröskoski - ensin oli puuvillatehdas

 

"Kyröskoski on noin 150 vuotta vanha asuinpaikka. Se ei ole paljon, jos vertaa vaikkapa jo kauan paikoillaan sijainneiden kylien kuten Mahnalan, Jumesniemen ja Urjaistenkin ikään. Kuitenkin juuri Kyröskoski on varmaankin kaikista Hämeenkyrön kylistä eniten vaikuttanut nykyiseen elämään pitäjässämme, mitenkään vähättelemättä muita kyliä. Kyröskosken taloudellinen kehitys vauhditti alkuun modernin yhteiskunnan tuloa kuntaan.

Yleinen käsitys on tainnut pitkään olla, että Kyröskoski syntyi tarmokkaiden tamperelaisten ruotsinkielisten kauppiaiden perustettua paperitehtaan. Tämä käsitys johtaa hieman harhaan. Kyröskosken ensimmäisen tehtaan perustivat näet alunperin suomenkieliset työntekijät - tosin hekin Tampereelta. Heidän liikeajatuksensa oli tekstiiliteollisuudessa.

"Toukokuun alussa v. 1860 saapui Kyröskosken vähäpätöiseen myllykylään omituinen matkue, johon kuului 5 täyteen ahdettua kuormaa ja yhtä monta miestä. Ne olivat Tampereen kangastehtaissa työskennelleitä työnjohtajia ja "laitosmiehiä", jotka tulivat rakentamaan Kyröskosken mahtavaan putoukseen puuvillatehdasta." Näin aloittaa Jalmari Maunola artikkelinsa eräästä merkillisestä tehdasyrityksestä 1860-luvulla. Artikkeli ilmestyi Helsingin Sanomien viikkoliitteessä vuonna 1933.

Viisi Tampereelle perustetun Finlaysonin puuvillatehtaan työntekijää tuli siis tutkailemaan tätä silloin kautta koko maan joka Euroopan kuulua nähtävyyttä. Heillä ei kuitenkaan ollut tarkoituksena harjoittaa turismia aurinkoa ottaen kallioiden päällä tai harjulla, pärskeitä kuivaten ja kohinaa kuunnellen, vaan he tulivat liiketaloudellisin ajatuksin."

 

Jouko Hannu. Mikä Kyröskoski? Arjen aherrusta ja yhteisön juhlaa. Ensimmäinen Kyröskoski-kirja. Kyröskosken Perinneyhdistys ry. 2008.

 

Kyröskosken muutos

 

"Eräs tärkeä tekijä paperiyhtiön omanarvontunnossa oli tehdasalueen lunastaminen paikallisilta maanviljelijöiltä viimeistään 1920-luvulla...Tietynlainen patruunahenki vahvistui. Tehtaan ajatus oli, että se piti huolta työntekijöistä, mutta myös määräsi jossain määrin näiden tekemisistä.

Ensimmäisen maailmansodan elintarvikepula oli opettanut, että oli syytä pyrkiä omavaraisuuteen vakuutuksena maailman myllerryksiltä. Samalla saatettiin pitää palveluksessa oleva väki vähän tyytyväisempinä kuin se oli ollut edellisellä vuosikymmenellä. Yhtiö rakennuttikin 1920-luvulla useita vuokra-asuntoja eri työntekijäryhmille herroista työläisiin. Se aloitti myös maatalouden, jonka tarkoituksena ei ollut tuottaa voittoa, vaan lisätä viihtyvyyttä ja elintarvikehuoltoa kylään. Tehdas toimi myös kasvin- ja eläinten jalostuksessa. Tämän aikakauden seurausta olivat nyt jo puretut komeat Petsamon talot harjussa, portille rakennetut kahden perheen talot, nekin puretut tai siirretyt muualle, sekä Korkomäki ja Paukunperä. Kylän keskellä komistelevat edelleen tiiliset navetta- ja tallirakennus sekä viljankuivaamo ja -makasiini. Vieressä sijainneet vajat ja työväen asuintalo on purettu.

Kyröskoski on siis muuttunut aikojen kuluessa. Huippukohta tehtaan itsenäisyyspyrkimyksissä oli jo 1930-luvulla syntynyt ajatus Kyröskosken muodostamisesta kauppalaksi. Mallihan oli 15 kilometrin päässä, missä Ikaalisten "maan vanhin, pienin ja kaunein" kauppala oli toiminut jo vuodesta 1858. Ajatus ei kuitenkaan kantanut perille.

Taajaman keskus on muuttanut paikkaa ensin tehtaan vierestä kuivalle harjulle ja sitten entiselle kauppakujalle harjun rinteeseen. Sitten 1950-luvulla se siirtyi Valtakadulle nykyiseen keskustaan. Kyröskosken paikka ja teollisuus oli sellainen, että myös rautatietä pohjoiseen linjattiin jossain vaiheessa kylän läpi. Kyröskosken asema olisi sen mukaan tullut jonnekin Nuutin ristin (risteyksen) kohdalle. Yhtiö maksoi näitä suunnitelmia osaltaan, ja voi kuvitella, miten ne olisivat toteutuessaan vaikuttaneet kylän ilmeeseen. Kylä olisi kasvanut nykyistä suuremmaksi.

Suunnitelmat jäivät kuitenkin toteutumatta ja Kyröskoskesta muodostui pienehkö, mutta perinteikäs teollisuuskylä keskelle kulttuuriseutua."

 

Jouko Hannu. Mikä Kyröskoski? Arjen aherrusta ja yhteisön juhlaa. Ensimmäinen Kyröskoski-kirja. Kyröskosken Perinneyhdistys ry. 2008.

Jussi Snellmannin  matkassa

Koskisen verstas herää henkiin

 

Kyröskosken kylä oli 1900-luvulla paperitehtaan ansiosta pitäjän keskus. Oy Kyro Ab:n toimitusjohtaja Jarl Åström (toimitusjohtajana vuodet 1949-1974) ja Osuuskaupan päämiehenä sekä Hämeenkyrön kunnan lukuisissa luottamustoimissa, muun muassa hallituksen puheenjohtajana toiminut (1949-1950) Vilho Koskinen visioivat jopa Kyröskosken erottamista itsenäiseksi kauppalaksi. 
-    Kyröskoski toimi silloin Hämeenkyrön verojen suurimpana maksajana ja Koskinen sekä Åström halusivat kehittää Kyröskosken taajamaa, Jussi Snellman perustelee mieskaksikon ajatusta itsenäisestä kauppalasta. 

Miesten ystävyys oli syvää, sillä Åström kävi vielä Vilho Koskisen kuolinvuoteella tervehtimässä ystävää Vilhon ja Jussin perustamalla Koskisen verstaalla, verstaalla oppipoikana työuransa aloittanut Jussi Snellman sanoo.
Vilho Koskinen johti myös nykyisen Kyröskosken koulun rakennustoimikuntaa. Koulu perustettiin alun perin tehtaan kouluna Selvaaginmäelle vuonna 1884. Nykyinen koulurakennus valmistui talvella 1950. 
-    Muistan vielä kun taata pisti ekan lapiollisen hiekkaa perustuksiin, Vilhon pojanpoika Aarne Koskinen kertoo.


Kyröskosken Sepänkadulla sijaitseva Vilho Koskisen ja hänen veljensä Jussin perustama verstas on harvinaisuus. Vilhon pojanpoika Aarne Koskinen ja hänen poikansa Esko Koskinen entisöivät verstasta komeaan kuntoon.
-    Kyröskoskelta on hävitetty paljon 1900-luvun alun rakennuksia. Onneksi Koskiset ovat ymmärtäneet säilyttää historiaa ja pitäneet hyvän huolen verstaasta.


Tehtaalla töissä olleet veljekset Vilho ja Jussi Koskinen ostivat yhdessä 1917 osin keskeneräisen talon, jota he alkoivat remontoida Koskisen verstaaksi. Sisällissota keskeytti työt. Sodan jälkeen  verstasta pyöritti 1980-luvulle asti Vilhon poika Pauli Koskinen. Verstas laajeni nykyiseen mittaansa vuonna 1949. Paja toimi muun muassa metalliverstaana ja sodan jälkeen työntekijöitä työllistivät muun muassa autojen korjaukset.
Jos yhteiselo Koskisen Vilhon ja tehtaanjohdon välillä oli Åstromin aikaan auvoisaa, niin sitä ennen, sisällissodan aikaan, yhteistyötä ei liiemmin ollut, sillä Koskisten ja tehtaan päättäjien välit olivat siihen aikaan huonot.


Vilho Koskinen oli punapäällikkö ja takavarikoi sodan aikana tehtaan laivan.
-    Tehtaanjohtaja kosti Vilholle sodan jälkeen ja jätti siirtämättä verstaalle sähköä. Taata laittoi vastaiskuksi kuulamoottorin pyörittämään sorvia. Moottori piti niin kovaa pauketta, että isännöitsijä heltyi asukkaiden valituksesta jakamaan sähköä verstaallekin, Esko Koskinen toteaa hymyillen.


Sisällissodan jälkeen Vilho ja Jussi joutuivat linnaan, mutta molemmat pelastautuivat.
-    Jussi ja Vilho olivat Hennalassa pidätettynä. Vilho oli kuitenkin niin nälkiintynyt, etteivät katsomaan menneet  vaimo ja lapset tunnistaneet ja siten löytäneet häntä. Vilho oli niin kuihtunut ja huonossa kunnossa, ettei velikään häntä tunnistanut. Raju muodonmuutos koitui lopulta Vilhon pelastukseksi, sillä jos hänet olisi tunnistettu, olisi hänet varmaan tapettu, Esko Koskinen selvittää.


Koskisen veljekset riitaantuivat. Vilho jäi Koskisen verstaalle. Vilhon jälkeen pajan johtajana toimi  hänen poikansa Pauli Koskinen. Konepajan toiminnan laajuuden takia töissä oli myös konttorityöntekijöitä. Pitkäaikaisin työntekijä oli vuodesta 1948 verstaan loppuun asti työskennellyt Sävele Jalaskoski, jolle toimistotyö oli Esko Koskisen sanoin elämäntehtävä.  Parhaana aikana, 1940-luvulla, töissä oli parisenkymmentä  henkilöä ja metalliverstas oli toiminnassa 1980-luvulle asti.


Koskisen verstaalla korjattiin Snellmannin sanoin kaikkea mahdollista. 
-    Sahojen ja myllyjen laitteistoja, tehtaan ilmaradan osia ja autoja. Paljon varaosia tehtiin myös itse. Muita isoja verstaita ei Hämeenkyrössä eikä lähialueella silloin ollut, pajoja kylläkin.


Asiakkaita oli myös kunnan rajojen ulkopuolelta. Muun muassa Jämin lentokenttä korjautti verstaalla purjekoneitaan. Koneet ovat miesten mukaan käyttökunnossa.
-    Ei siitä ole pitkä aika kun sorvasin täällä potkuriin reikää, Snellman valottaa.
Olavi Koskinen opetti verstaassa myös autokoulun teoriaosuudet opetusauton avulla, josta oli olemassa riisuttu runko. Parempihermoisempi Pauli hoiti ajo-opetuksen.


Pauli Koskinen oli Eskon ja Aarnen mukaan kova tekemään töitä. 
-    Pauli oli aina verstaalla töissä. Joku sanoikin, että jos Pauli olisi viety Keskuspuistoon, hän ei olisi osannut tulla kotiin, koska kävi kotoa vain lähikaupassa, pankissa ja torilla, Esko nauraa.
-    Oli Paulilla yksi vapaapäivä vuodessa ja se oli vappu, jolloin hänet nähtiin punaisten haudalla, Aarne jatkaa.


Kymmenen vuotta sitten Paulin kuoltua isä Aarne ja pojat Esko sekä Jouni Koskinen alkoivat tyhjentää verstasta. Sittemmin raivaus ja entisöinti on jäänyt pääosin Eskon harteille.
-    Täältä on viety monta rekkakuormaa tyhjänpäiväistä rojua. Pauli ei heittänyt mitään pois. Verstaalla meni vain pieniä ”Paulin mentäviä” polkuja. Piha oli täynnä romua ja rautapinoja, Esko muistelee.


Koskiset haluavat, että paikka olisi taas saman näköinen kuin se oli verstaan kulta-aikana.
-    Muistot ovat tärkeitä. Niiden takia tätä tehdään, Esko perustelee.


Koskisten tavoitteena on laittaa vielä koko verstas niin sisältä kuin ulkoa samaan asuun kun se kultavuosina oli. Mikään pieni juttu ei ole edessä, sillä jo pelkät isot koneet painavat niin paljon, ettei niiden siirtäminen käy yhden miehen voimalla.
-    Jossain vaiheessa, kun kaikki on valmista, olisi hienoa pitää avoimet ovet ja kutsua ihmisiä katsomaan tätä paikkaa, Esko suunnittelee.


Esko Koskinen perheineen asuu verstaan pihapiirissä Pauli Koskisen vanhassa asunnossa, jossa on säilytetty vanhaa.
- Paulin äidin vanha joulukaktuskin on vielä olemassa. Se tuli niin paljon yli ruukusta, että jouduin veistämään sen pois ruukusta, kun vaihdoin uuden ruukun. Mutta kukkii se vieläkin, Esko kertoo nauraen. 

Teksti ja kuvat: Vilja Pylsy
 

Verstaan sorvauspaikka. Vas. Esko Koskinen, Aarne Koskinen ja Jussi Snellman.
Jussi Snellman ihastelee verstaan yläkerrasta löytyvää varaosavarastoa.
Esko Koskinen esittelee verstaan yläkerran toimistotilaa.
Yläkerran toimistotilan takaseinästä löytyy 1900-luvun alun puhelinkeskus.
Verstaan yläkerran toisesta toimistosta, Paulin ja sihteeri Sävele Jalaskosken työhuoneesta löytyy mielenkiintoinen yksityiskohta. Paulin pöytälaatikosta löytyy tumpattuja tupakkeja. Pauli tumppasi tupakkinsa pöytälaatikkoon, kun asiakkaat saapuivat toimistoon. Paulihan ei heittänyt mitään pois. Vas. Jussi Snellman ja Esko Koskinen.
Yleiskuvaa Koskisen verstaan vanhalta puolelta.
Koskisen verstas (oik.) ja Pauli Koskisen vanha talo (vas.) sijaitsevat samassa pihapiirissä. Paulin taloa asuttaa nykyään Esko Koskinen perheineen. Pihassa Eskon isä ja Paulin veljenpoika Aarne Koskinen.