Kulttuuri ja sivistys

"Mennyttä aikaa muistelen niin mielelläni vielä; niin moni armas tähtönen minulle viittaa siellä. Ken mua seuraa retkelle nyt Näsijärven rannalle?"
J. L. Runeberg: Vänrikki Stool. (suomennos Paavo Cajander)

 

Viljakkalan sarvi

 

"Viljakkalan kunnan hallussa on säilytetty 1900-luvulta lähtien kookasta juomasarvea, joka on 1900-luvun alkupuolelle asti sijainnut Viljakkalan kirkossa, kirkon katosta ripustettuna. ..Viljakkalan kunnan vaakunakuvia on myös sarvi ja nämä sarvet liittyvät toisiinsa ja perimätietojen mukaan muinaiseen Kyrön sarveen eli juomasarveen....

Vuoden 2007 alusta itsenäinen Viljakkalan kunta yhdistyi Ylöjärven kaupunkiin. Kuntaliitoksen edellä Viljakkalan kunnassa syntyi ajatus selvittää juomasarven ikä ja sitä kautta arvioida uudelleen sarven menneisyyttä ja siitä kerrottuja tarinoita... Pirkanmaan maakuntamuseo sopi kunnanjohtaja Aarre Järvisen kanssa sarven iän selvittämisestä C14-radiohiiliajoitusmenetelmällä. Työ tilattiin Helsingin yliopiston ajoituslaboratoriosta ja tulos valmistui syksyllä 2006....

Sarvesta on erilaista tutkimustietoa ja tarinoita. Yksi esimerkki. Kustaa Vilkuna kirjoittaa vuonna 1948 (Satakunta, Kotiseutututkimuksia XIV) Viljakkalan sarvesta pitäen mahdollisena Yrjö-Koskisen esittämää perimätietoa siitä, että "vanhan sarven sanotaan jo pitäjän ensi ajoista Kyrössä olleen ja Viljakkalan valtakirkon ajalla pitkistä hopeavitjoista keskellä kirkkoa killuneen." Vilkunan mukaan perimätietoa tukisi se seikka, että tuolloin Viljakkalan kirkossa oli myös juomasarvi, joka oli kooltaan, muodoiltaan ja maalaukseltaan lähes samanlainen kuin Hämeenkyrön vanha sarvi. Vilkunan mukaan voidaan ajatella, että kun vanha Kyrön pitäjä jaettiin ensimmäisen kerran 1640-luvulla ja vanha emäkirkko siirtyi Kyrösjärven piiristä nykyiselle paikalle "Kirkkojärven" rantaan vastapäätä Kyröspohjaa, sarvea ei voitu jakaa vaan uuteen kirkkoon hankittiin samanlainen sarvi. Tästä syystä molemmissa kirkoissa siis olisi samanlainen sarvi ja siksi uutta Viljakkalan sarvea olisi myös alettu kutsua Kyrön sarveksi....Sarven käytön kerrotaan olevan samanlaista kuin varsinaisen Kyrönsarven Hämeenkyrössä: opettaja Martti E. Mattilaan viitaten hän kertoo sarvea maksusta lainatun esimerkiksi häätilaisuuksiin. Sarvesta tiedettiin juodun sahtia ja muitakin väkijuomia ja mainetta sai se, joka joi koko sarvellisen yhteen mittaan.....

Vuonna 1918 sarvesta kerrotaan irrotetun metallihelat. Mahdollisesti kyseessä olivat ketjut eli vitjat tai viljat, kuten niitä nimitettiin. Vuonna 1810 leimattu hela on paikallaan sarvessa edelleenkin. Vitjat ilmeisesti korvattiin myöhemmin: vuonna 1957 on päivätty lahjakirja, jossa Oy Vuoksenniska Ab pyytää kunnioittavasti Viljakkalan kuntaa vastaanottamaan taiteilija Oskar Pihlin Oy:n suunnittelemat, Tillander Ab:lla 1957 valmistetut hopeaviljat historialliseen Viljakkalan sarveen, josta alkuperäiset olivat tuntemattomalla tavalla kadonneet vuoden 1918 tapahtumien yhteydessä. Viljat eli vitjat valmistettiin paikkakuntalaisten muistitietojen ja kuvausten perusteella Haverin kaivoksen hopeasta. Tässä yhteydessä yhtiö oli toimittanut Kansallismuseoon myös valokuvan sarvesta vitjoineen....

Radiohiiliajoituksen tuloksena. Sarven ikä joko aikavälillä 1800-1950 tai 1650-1750."


Viljakkala. Juomasarven C14 ajoitus 2006. Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö, Ulla Lähdesmäki, 2006.

 

Ylöjärven kirjasto

 

"Kansanvalistuksen kannalta tärkeä seikka oli kirjasto, jota Ylöjärvellä alettiin koota samaan aikaan, kun kansanopetusta järjestettiin. Se oli merkittävä asia, sillä kodeissa ei tuossa vaiheessa ollut juurikaan muuta kuin uskonnollista kirjallisuutta, usein vain virsikirja ja katekismus. Seurakunta oli alkuunpanija myös tässä hankkeessa ja seurakuntalaisilta kerättiin 1860-luvun alussa varoja kirjastoa varten. Seurakunnan kirjasto alkoi toimia vuosikymmenen lopulla ja 1874 kirjastossa oli 70 kirjaa. Kirjastoa hoiti aluksi seurakunnan kappalainen ja myöhemmin lukkari."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

 

"Teollistumisen myötä yksityisten tarve käyttää postin palveluita kasvoi ja kihlakunnan postin mukana alettiin 1848 kuljettaa myös yksityisten lähetyksiä. Kun Ylöjärvellä 1869 myytiin kihlakunnan virkapostin kuljetus vähiten tarjoavalle, posti piti kuljettaa kerran viikossa kruununvoudille ja sieltä takaisin sekä tarpeen mukaan myös välipostia. Lisäksi kuljetettiin postia nimismieheltä Ylöjärven ja Pirkkalan kirkkoihin ja takaisin sekä lautamiehille ja muille kruunun palvelijoille. Normaali kuljetusnopeus oli peninkulma kahdessa tunnissa, mutta jos kirjeen päällä oli höyhen, se piti kuljettaa peninkulma tunnissa. Virkapostin kulku muuttui 1872 alusta siten, että kruununvoudille menevä posti vietiin Tampereen postikonttoriin ja sieltä tuleva Ylöjärven kestikievariin, josta se kuljetettiin edelleen nimismiehelle. Kihlakunnan postijärjestelmä lakkautettiin 1883, mutta Ylöjärvellä jatkui vanha käytäntö vielä vuosikymmenen lopulle. Vuonna 1889 alettiin keskustella postitoimiston tai -aseman saamisesta kuntaan, mutta alkuvaiheessa ratkaisuksi tuli postilaukku, jonka kirkkoherra otti hoitaakseen vuoden 1890 alusta. Laukussa kulkivat kaikki postin kautta Ylöjärvelle tulleet ja sieltä lähteneet virka- ja muut kirjeet sekä sanomalehdet. Paikkakuntalaiset hakivat postin sunnuntaina kirkossa käydessään. Postin kuljetuskustannukset maksettiin äänimäärän mukaan kerätyillä varoilla. Ylöjärvelle saatiin postikonttorin alaisuudessa toiminut postiasema joulukuun alussa 1894 ja se sijoitettiin Räikälle, jossa neiti af Forselles hoiti sitä."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Postinjako tapahtui 1920-luvulla Soppeenmäen Voimassa seuraavasti: "Kauppa toimi myös postin jakelupaikkana. Kello neljä iltapäivällä kokoontui kauppaan koko paikkakunnan väki. Kuin Helenius sitten saapui Mäkikylän laukun kanssa Tampereelta aisakello kaikuen ja meripihkainen tupakanholkki suupielessä, alkoi postin jako. Tämä tapahtui siten, että Helenius vei ensin laukun eteläpuoliselle poikkitiskille"..."Kauppias otti postin laukusta ja huusi kovalla äänellä jokaisen nimen, jolle sattui tulemaan kirje tai lehti, ja saaja vastasi: täällä, tai jotain muuta sopivaa. Tämä ja hyvä persoonallinen tapa jäi Särkän jälkeen pois. Jatkossa posti sai lojua tiskillä ja kukin sai valita vähin äänin sen joukosta omansa. Arvopostista tuli vain ilmoituskortti. Se oli noudettava Räikältä, jossa varsinainen postitoimisto sijaitsi. Sieltä hakeminen vaati monasti sisua, sillä Räikällä oli aina vähintään kolme koiraa, joita me lapset kovasti pelkäsimme, ja lisäksi kolme keskenään ruotsia puhuvaa pröökynää, joita kaihdettiin vielä enemmän kuin koiria, sillä heidän puhettaan oli vaikea ymmärtää ja lisäksi he olivat äkäisiä kuin ampiaiset."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

 

Tankki täyteen

 

Tankki täyteen -sarjan kuvaushetkellä vuonna 1978 kukaan ei aavistanut, että Ylöjärvellä pakerrettavasta tv-tuotannosta tulisi kotimaisen viihteen kulttisarja. Ylöjärvi oli salaperäinen Hämeenperän takahikiä, johon kestosuosikiksi muodostuneen komedian tapahtumat sijoittuivat. Sarjaa kuvattiin Ylöjärvellä kuusi jaksoa, sisätapahtumat TV2:n studiolla. Pari vuotta myöhemmin tehtiin vielä viisi osaa , jotka purkitettiin Lempäälässä, koska Ylöjärven huoltoasemaa ei saatu enää kuvauskäyttöön.

Reinikaista näytellyt suuri suomalainen kansannaurattaja Tenho Saurén ylöjärveläistyi itsekin ja vietti elämänsä viimeiset vuodet paikkakunnalla.

 

Kooste: Sulo osti halvalla Hämeenperästä. Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä 2003.

Hikipallo

 

Hikipallo (sweat ball) on halpaa, hilpeää ja omintakeista kuntoliikuntaa, jopa kilpaurheilua. Trendilajikin se on ainakin Ylöjärvellä, jossa pelin maailmanmestaruudesta alettiin jo otella vuonna 1973. Se on keksijänsä mukaan vastakulttuuri kaupallistuvaa rahaurheilua kohtaan.

Hikipallon juuret ovat Mutalan kyläkoulun maaperässä, nuorisotoiminnassa ja ennen kaikkea opettaja Paavo Hännisessä, arvostetussa toimintapromoottorissa, jonka ohjaksissa paikallinen kansallispeli kehittyi. Laji oli se, jossa mutalalaisetkin saattoivat olla moninkertaisia maailmanmestareita. Ja olivat! Maailmanmestaruudesta on parhaimmillaan saapunut kamppailemaan noin 50 joukkuetta eri puolilta Pirkanmaata, ja myös tv-näkyvyyttä on tullut.

Otteita: Hiotaan, ei hikeennytä. Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä 2003.

 

Musiikki

 

Tynkkysen aika Kurussa

 

"Kurulainen kulttuurielämä sai runsaasti uutta virtaa, kun Pentti Tynkkynen tuli Kurun seurakunnan kanttoriksi 1990-luvun alussa. Tynkkysen aikana Kurun vahva musiikkiperinne nousi ennennäkemättömään loistoon. Luova ja kuvia kumartelematon kanttori lähti rohkeasti toteuttamaan kurulaisten kanssa suuria musiikillisia hankkeita. Tynkkysellä oli laaja suhdeverkosto musiikkipiireissä ja hänen aikanaan Kurussa kuultiin melkoinen määrä ulkopaikkakuntalaisten kuorojen ja muusikkojen esityksiä.

...

Tynkkynen perusti pian Kuruun tultuuan työväenopiston piirinä toimineen viihdekuro Graniton. Granitolta ilmestyi kolme levyä. Graniton lisäksi Kurussa toimi muitakin kuoroja. Kurun kirkkokuoro oli toiminut pitkään. Lapsikuoroja olivat Tynkkysen perustamat Sinisimput ja Kivitaskut. 2000-luvulla Granitosta irrotettiin Kompaleet-lauluryhmä ja Totiset pojat -kvintetti.

...

Pentti Tynkkysen säveltämää ja Uolevi Nojosen käsikirjoittamaa Karhu-oopperaa esitettiin kesällä 1995 Virroilla. Karhu-oopperan jälkeen Tynkkynen alkoi kiinnostua Kurun värikkäästä historiasta. Kurussa alettiin valmistella oopperaa vänrikki Stoolista keväällä 1996. Kurulaista vänrikki Polvianderia pidettiin yhtenä esikuvana Runebergin vänrikki Stoolille.... Taustatahona toimi Kuru-seura. Oopperan järjestelytoimikunnan pj. Tapio Mäkinen. Tuotantosihteerinä Anita Leppälahti. Pääosissa mm. Sauli Tiilikainen ja Pirjo Turunen. Mukana paljon paikallisia talkoolaisia...

Oopperakunnan tiedottaja Taina Vuorela totesikin: "Ooppera on se keino, jolla saamme ihmiset tutustumaan Kuruun ja kurulaiseen osaamiseen. Tarkoitus on, että matkailijat viihtyvät ja tulisivat uudelleen." Kunnanjohtaja Sten Varila meni vielä pidemmälle todetessaan, että Stool-ooppera merkitsi Kurulle samaa kuin vuoden 1952 olympialaiset Helsingille. Oopperan isä Pentti Tynkkynen halusi työllään avata klassisen musiikin saloja myös tavalliselle kansalle: "Hienointa on, jos ooppera avasi ihmisille oven kaikkeen taiteeseen. Toivon ihmisten huomanneen, ettei ooppera ole mikään kummajainen, jossa joku akka vain huutaa lavalla minuuttikaupalla, vaan että siitä voi jokainen nauttia".

Stool-ooppera esitettiin elokuussa 1997 viisi kertaa. Järjestäjien tavoitteena oli saada oopperalle 5 000 katsojaa. Tavoitteesta jäätiin jonkin verran, sillä lippuja myytiin hieman yli 4 000 kpl. Oopperan tulos jäi siis muutamia kymmeniä tuhansia markkoja miinukselle.

Stool-oopperan esityksiä jatkettiin vielä seuraavana kesänä. Esitykseen saatiin lähes kaikki samat esiintyjät kuin kesällä 1997. Esitystä hiottiin, katsomoa parannettiin ja edellisen kesän kokemuksista otettiin oppia. Kesän 1998 kehno sää verotti katsojamääriä, ja Stool-ooppera keräsi noin 3 200 katsojaa. Toinen oopperakesä tuotti oopperatoimikunnalle noin 60 000 markan tappiot....

Tuija Manner kirjoitti Aamulehdessä 7.8.1998: "Ensin pieni. vain kolmen tuhannen asukkaan maalaiskunta puristaa miljoona markkaa kulttuuriin. Saa sitten samalla esiintymislavalle juhlittuja laulajia ja maalaisisäntiä, jotka eivät ole ikinä näytelleet. Ja lopputulos toimii niin, että yleisö nauttii." Kuru saikin oopperasta runsain mitoin kipeästi tarvitsemaansa positiivista julkisuutta."


Marjo Heikkilä. Vanhan Ruoveden historia III. Kurun historia 1986-2008.

 

Tv-kuvauksia

 

"Kurulaista maalaismaisemaa saatiin ihailla lukuisissa televisiosarjoissa 1980-2000 -luvuilla. TV2:n tuottamia televisiosarjoja Kohtaamiset ja erot, Peräkamaripojat, Vain muutaman huijarin tähden ja Pirunpelto kuvattiin Kurussa. Kurun kylistä Parkkuu sai kunnian toimia useimmin kuvauspaikkana, mutta Pirunpelto-sarjassa nähtiin myös kirkonkylää. Televiosarjojen lisäksi Parkkuussa kuvattiin myös Niskavuori-elokuvia. TV2:n Putkinotko-elokuvan sisäkuvaukset tehtiin Kuruss, Hatolan hallissa. Elokuun rooleissa olivat mukana kurulaislapset Anna-Kaisa, Noora-Maria ja Ellamaaria Riitijoki sekä Matti Järvenmäki."

 

Marjo Heikkilä. Vanhan Ruoveden historia III. Kurun historia 1986-2008.

 

Muistoja Kuru-laivan onnettomuuspäivästä

 

"Seuraavana syksynä syyskuun 7. päivänä 1929 sattui tapaus, joka jäi erikoisesti muistiin synkkänä tapauksena elämäni varrella. Tosin en sitä silloin tiennyt, mutta joka tapauksessa se järkytti minua, kuten kaikkia kurulaisia. Silloin nimittäin Kuru-laiva upposi kovassa pohjois-myrskyssä Siilinkarin edustalla Tampereella. Laivan mukana hukkui 138 ihmistä ja vain 22 pelastui.  Se oli suurin sisävesionnettomuus Suomessa. Olin tuolloin neljävuotias. Ympäriltäni kuulunut murhe ja valitus järkyttivät myös minut, vaikka en tietenkään asiaa vielä ymmärtänyt.  Sinä päivänä oli tosiaan kova pohjoistuuli. Markkulassakin kävi Kiertäänlahdelta eli pohjoisesta päin. Kokeilimme veljeni Vilhon kanssa kumpi pystyy olemaan pisimpään seisaallaan kädet levällään ja paikallaan. Niin voimakas oli tuuli, ettei paikallaan voinut olla kuin vähän aikaa, kunnes piti kumartua tai heittäytyä pitkäkseen maahan."

 

Arvo Aalto. Tyvestä puuhun.