Kunnallishallinto

Viljakkalan kunnallishallinnon syntyvaiheet

 

Kunnallislain perusteella pidettiin ensimmäinen yhteinen pitäjänkokous Hämeenkyrössä joulukuun 11. päivänä vuonna 1865 Hämeenkyrön pappilassa, jonne oli saapunut myös Viljakkalan miehiä. Kokouksessa päätettiin asettaa Hämeenkyröön kunnanhallitus, mutta kun Viljakkalan kappeliseurakuntalaisilta tiedusteltiin, yhtyvätkö he hämeenkyröläisten kanssa yhteiseen kunnallishallintoon, antoivat viljakkalalaiset kieltävän vastauksen ilmoittavansa haluavansa olla "erinäisenä kuntana erinäisellä hallituksella."

Tämän johdosta harkittiin kunnallishallituksen asettamista Viljakkalan kappeliin myöhemmin. Oman kunnallishallinnon aloittaminen Viljakkalassa jäi kuitenkin vielä toteuttamatta, ja Viljakkalan edustajat kävivät seuraavina vuosina Hämeenkyrön kuntakokouksissa.

Viljakkalan oma kunnallishallinto sai alkusysäyksensä vasta vuonna 1872, kun tuli esille kysymys kansakoulun perustamisesta Hämeenkyröön. Hämeenkyröläiset päättivät 23.12.1872 pidetyssä kuntakokouksessa, että viljakkalalaisten on otettava osaa Hämeenkyröön perustettavan kansakoulun rakentamiseen. Koska koulu ei kuitenkaan olisi hyödyttämnyt viljakkalalaisia pitkien välimatkojen vuoksi, anottiin kuvernööriltä muutosta päätökseen. Kuvernöörin vastaus oli kuitenkin epäsuotuisa viljakkalalaisille. Tästä syystä Viljakkalan kirkonkokous kokoontui pohtimaan asiaa ja päätti lähettää valituskirjelmän keisarille. Samalla päätettiin myös anoa kuvernööriltä Viljakkalan omaa kunnallishallintoa. Ajatus oman kunnallishallinnon perustamisesta oli nimittäin tullut taas esille 3.11.1872 pidetyssä kirkonkokouksessa, jossa päätettiin ryhtyä ajamaan asiaa ja valittiinpa jo aikanaan virkoihin tulevat kunnalliset toimihenkilöt. Kuntakokouksen tulevaksi esimieheksi valittiin pastori K. A. Mittler ja kunnallislautakunnan esimieheksi M. W. Poussa. Kuvernööri myönsikin sitten lokakuun 30. päivänä v. 1873 antamassaan päätöksessä Viljakkalalle oman kunnallishallinnon vuoden 1874 alusta alkaen.

 

S. Jussi Kaskimies, Hannu Sinisalo. Viljakkala - pitäjä Pirkanmaalta

 

Viljakkalan koulun rakentaminen

 

Viljakkalan ensimmäinen kuntakokous pidettiin Heiskan talossa 18.1.1874. Kokouksessa käsiteltiin pääasiassa kansakoulun rakentamista ja päätettiinkin anoa kuvernööriltä, että kansakoulun rakentamiseen Hämeenkyröön ei ryhdyttäisi, ennen kuin keisarin päätös asiassa olisi saapunut. Viljakkalalaiset ilmoittivat olevansa haluttomia koulun rakentamiseen Hämeenkyröön ja aikoivat seuraavassa kuntakokouksessa keskustella oman kansakoulun rakentamisesta Viljakkalaan. Pöytäkirjan allekirjoittajina olivat kokouksen puolesta kuntakokouksen esimies K. A. Mittler ja pöytäkirjan tarkastajat Emanuel Hoppu, Benjamin Orasa, A. A. Packalen ja J. A. Rosengren.

Vaikka senaatin päätös kansakouluasiassa ei vielä ollutkaan saapunut, päättivät Viljakkalan kuntalaiset 1.3. pidetyssä kokouksessa, että kuntaan perustetaan ylempi kansakoulu, ja kuntakokouksen esimies K. A. Mittler valtuutettiin anomaan Senaatilta palkkausapua yhdelle miesopettajalle. Samassa kokouksessa valittiin myös komitea, jonka tuli etsiä sopiva koulun sijoituspaikka. Toimikunta ilmoitti saman vuoden huhtikuussa, että Jooseppi Kurki olisi halukas luovuttamaan ns. Talvisuon maasta alueen koulun tontti- ja viljelysmaaksi ikuisiksi ajoiksi kunnalle 100 markan kauppahinnasta ja 25 markan vuotuisesta vuokrasta. Kuntakokous hyväksyi laaditun kauppakirjan. Lokakuun 29. päivänä antamassaan päätöksessä Senaatti vapautti kunnan ottamasta osaa Hämeenkyrön koulun rakentamiseen ja myönsi 600 mk kansakoulun opettajan palkkaamiseksi Viljakkalaan. Koulun rakentaminen aloitettiin vuonna 1875 ja se valmistui v. 1877 siten, että koulu saattoi aloittaa toimintansa syyskuun 18. päivänä. Syyslukukaudella oppilaita  oli 44, mutta keväällä 1878 oppilaita erosi paljon ilmeisesti koulunkäyntiin tottumattomina. Ensimmäisenä opettajana toimi August Favén Vöyristä.

 

S. Jussi Kaskimies, Hannu Sinisalo. Viljakkala - pitäjä Pirkanmaalta

 

Kaupungiksi kehittyminen

 

"Ylöjärven alue kuului aluksi Suur-Pirkkalaan, johon kuuluivat nykyisen Pirkkalan lisäksi Nokia, Tampereen läntiset osat ja alueita Viinikanlahden eteläpuolelta sekä Ylöjärvi..... Ylöjärven eli Peräkunnan kappeliseurakunta perustettiin 1779  eli samana vuonna kuin Tampereen kaupunki... Vuonna 1865 asetettiin uusi kunnallisasetus, joka erotti maallisen ja kirkollisen hallinnon eli kuten asetuksessa sanottiin: "Kukin seurakunta on itsepäällensä erinäinen kunta". Kappeliseurakunta saattoi myös itsenäistyä, mutta asia oli alistettava kuvernöörin päätettäväksi. Pirkkalan pitäjänkokouksessa esitettiin joulukuussa 1865, että Pirkkala ja Ylöjärvi muodostaisivat yhteisen kunnan. Ylöjärven edustajat eivät hyväksyneet esitystä, vaan katsoivat, että Ylöjärven kappeli tuli erottaa itsenäiseksi kunnaksi. Asiaan paneuduttiin ja käytettiin hyväksi kolmen vuoden valmisteluaika, minkä jälkeen Ylöjärven kunnan itsenäinen toiminta alkoi vuoden 1869 alusta. Osasyy siihen, että asiaa ei kiirehditty, oli varmasti poikkeusajalla, nälkävuosilla, sillä kappeliseurakunnan johtomiehillä oli kylliksi tekemistä siinä, että he huolehtivat puutteessa olevista. Katovuonna 1867 kuoli 239 ylöjärveläistä, kun normaalivuosina kuolleiden määrä vaihteli 50:n molemmin puolin."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kunnallisasetuksessa määrättiin tarkasti kunnan tehtävät, joita olivat: kansakoulujen asettaminen, yhteisen järjestyksen edistäminen, terveyteen- ja sairaanhoitoon kuuluvat asiat mm. rokottaminen ja kätilöiden palkkaaminen. vaivaishoito, pitäjän yhteisistä rakennuksista mm. pitäjäntuvasta ja lainamakasiinista huolehtiminen, petoeläinten hävittäminen, kalastusasiat ja palontorjunta. Lisäksi kunta huolehti teiden rakentamisesta ja korjauksesta. Varat kerättiin veroina, joita kannettiin eri perusteiden mukaan eri tarkoituksiin."

(oletus, että kyse 1800-1900 -lukujen taitteesta)

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven kunnan toiminnan aloittamista valmisteltiin kirkonkokouksissa. Marraskuussa 1868 valittiin henkilöt valmistelemaan ääni- ja verolistaa kunnallishallitusta varten. Ylöjärven kirkossa3.1.1869 pidetyssä kunnalliskokouksessa valittiin Ylöjärven kunnallishallituksen esimieheksi kolmeksi vuodeksi seurakunnan vaivaisvaraston hoitaja Efraim Martin. Valittu kunnanhallitus kokoontui ensimmäisen kerran sunnuntaina 24.1.1869 jumalanpalveluksen jälkeen kirkon sakaristoon valitsemaan toimihenkilöt huolehtimaan kunnan virallisista tehtävistä. Kunnan ensimmäinen työntekijä oli kunnallislautakunnan esimieheksi valittu kappalainen Alfred Sadenius, joka 250 mk:n vuosipalkkiota vastaan huolehti erilaisten ääni- ja maksatusluetteloiden laatimisesta ja kirjeenvaihdosta sekä hankki kunnallishallituksen ja -lautakunnan tarvitsemat paperit ja kirjat. Lisäksi hän antoi kappalaisenpappilan väentuvan kunnan ja lautakunnan kokoushuoneeksi. Siellä pidettiin kokouksia vielä senkin jälkeen, kun Sadenius 1883 luopui kunnallislautakunnan jäsenyydestä."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

 

"Suuren tilan Ylöjärven kuntakokousten pöytäkirjoissa veivät ensimmäisinä vuosina ilmoitukset ja kuvaukset petoeläinten tappamisesta ja niistä maksetuista tapporahoista. Kuntalaiset tiesivät hyvin, miten petoeläinten kaadosta sai korvauksen: petoeläinten nahasta piti merkiksi leikata korvat, jotka tuotiin kuntakokoukseen. Asia kirjattiin pöytäkirjaan ja kaatajan sai pöytäkirjasta otteen, jota vastaan nimismies maksoi tapporahan. Kesällä 1877 aiheuttivat sudet niin paljon vahinkoa, että Ylöjärvellä ja Pirkkalassa järjestettiin susijahti, tehtiin sudenkuoppia, ansatarhoja, asetettiin loukkuja, satimia ja myrkkysyöttejä. Tehojahti tuotti ilmeisesti tulosta, sillä merkinnät tapporahoista vähenivät 1880-luvulla."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Lielahden liittäminen Tampereeseen tuli Ylöjärven valtuustossa esiin maaliskuussa 1927, kun sanomalehdistä oli luettu, että Tampereen nk. esikaupunkikomitea esitti Lielahden liittämistä kaupunkiin yhdessä Pohjois-Pirkkalassa olevien Tampereen esikaupunkien kanssa... Ylöjärvellä liitosta vastutettiin. Valtioneuvosto päätti 1936 liittää Pohjois-Pirkkalan alueella olleet Tampereen esikaupungit Tampereeseen vuoden 1937 alusta, vaikka Tampereen kaupunginvaltuusto vastusti asiaa asiaa yksimielisesti. Tämän päätöksen jälkeen Hämeen läänin maaherra esitti valtioneuvostolle, että Tampereeseen liitettäisiin samanaikaisesti esikaupunkikomitean mukaisesti osia Ylöjärven kunnasta, koska niissä oli samanlaista esikaupunkiasetusta kuin Pohjois-Pirkkalassakin...Sota katkaisi liitosasian valmistelut, mutta välirauhan aikana kysymys nousi uudelleen esiin ja Ylöjärven valtuusto vastusti sitä edelleen yksimielisesti. Lielahden liitoskysymys muutti Tampereen aseman suhteessa Ylöjärveen. Kasvava kaupunki oli 1800-luvun puolivälistä alkaen ollut maalaiskunnalle tärkeä kauppakumppani, joka oli antanut monia lisätoimeentulomahdollisuuksia sekä talollisille että torppareille ja  pieneläjille. Kun Tampereen kaupungin perusta, teollisuus, levisi Ylöjärven puolelle Lielahteen ja Niemeen, muuttuivat asetelmat - kaupungista tuli uhka maalaiskunnan olemassaololle... Tämä saattoi vaikuttaa myös siihen, miten Ylöjärven kunnan puolella suhtauduttiin teollisuuteen, sillä sen hakeutumista paikkakunnalle ei edistetty ennen kuin vasta 1950-luvun lopulla. Lielahden liittäminen Tampereeseen ei ollut paikkakunnalle vain aluekysymys vaan mitä suurimmassa määrin taloudellinen kysymys, sillä lielahtelaisten maksamilla verotuloilla oli kunnan taloudessa suuri merkitys. Tosin taajaväkinen alue vaati myös kunnan varoja ja sinne rakennettiin Ylöjärven ensimmäinen kivirakenteinen julkinen rakennus, kansakoulu."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kaksikymmenluvun lopussa esiin noussut kysymys Lielahden alueen liittämisestä Tampereeseen muutti maalaiskunnan ja kaupungin suhteen: kaupunki, joka oli ollut maalaiskunnalle voimavara ja maataloustuotteiden markkina-alue, muuttui uhkaksi sen itsenäisyydelle. Tampere kasvoi nopeasti; 1950 siellä oli jo yli 100 000 asukasta ja kasvu oli 1950- ja 1960-luvulla noin 3 000 asukasta vuodessa.

Ylöjärven kunnan toimintaan vaikutti 1940-luvulla epätietoisuus Lielahden kohtalosta eikä mitään suuria investointeja uskallettu tehdä. Lopulta valtioneuvosto päätti kesäkuussa 1948, että Lielahden alue liitetään Tampereeseen vuoden 1950 alusta. Alueella asui 1931 henkeä, kun muun Ylöjärven asukasluku oli 5547, joten kunnan asukasluku pieneni yli kolmanneksella. Vielä suurempi vaikutus oli kunnan talouteen, sillä noin puolet verotuloista oli kertynyt Lielahdesta. Sen vuoksi Ylöjärven veroäyri jouduttiin nostamaan 12 markkaan, kun Hämeen läänin kuntien veroäyri oli keskimäärin alle 10 markkaa."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärvi kuului 1940-luvun lopulla yhä selvemmin Tampereen vaikutuspiiriin ja siitä alkoi muodostua maaseudulta muuttajille välietappi ennen siirtymistä Tampereelle tai muihin teollisuuskeskuksiin. Tämä tuli selvästi esiin 1950-luvun alussa, kun tarkasteltiin Hämeen läänin kuntien muuttovoitto ja muuttotappiolukuja, sillä Tampereen naapuripaikkakunnat saivat yhä selvemmin asukkaikseen niitä, jotka muuttivat Tampereen vaikutusalueelta. Näitä muuttovoittokuntia olivat Ylöjärven lisäksi Pirkkala, Lempäälä ja Kangasala."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärvelle laadittiin 1950-luvulla kuntasuunnitelma, jota varten tutkittiin, miten ylöjärveläiset käyttivät oman paikkakunnan ja Tampereen vapaa-ajanviettomahdollisuuksia. Tutkimuksessa tuli selvästi esiin, että Tampereella työssä käyvät kävivät siellä myös vapaa-aikanaan erilaisissa tilaisuuksissa, eivätkä pitäneet matkaa esteenä. Tutkimuksessa todettiin, "että työmatkalla, jos se pysyy kohtuuden rajoissa, ei ole merkitystä viihtyvyydelle ja tutkimuksen kohteena ollutta Ylöjärven eteläosaa voitaneen pitää sijaintinsa kannalta sopivana suunniteltaessa Tampereella työssä käyville viihtyisiä asuntoalueita." Tästä ajatuksesta muodostui yksi periaate, jonka mukaan Ylöjärven kuntaa seuraavien vuosikymmenien aikana kehitettiin. Vain osa 1957 laaditussa kuntasuunnitelmassa esitetyistä käytännön ratkaisuista toteutettiin, mutta väkiluvun kasvu sen sijaan ylitti selvästi asetetut tavoitteet."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven kunta alkoi 1950-luvun kuluessa kiinnittää erityistä huomiota teollisuuden saamiseen kuntaan, kun Lielahden teollisuus kuntaliitoksen myötä menetettiin. Ylöjärven kuntasuunnitelmassa 1957 todettiin, että maantieteelliset edellytykset teollisuuden sijoittumiseen paikkakunnalle olivat hyvät, mutta että sille oli luotava käytännön toimintaedellytykset. Teollisuutta varten varattiin alueita mm. Soppeenmäen länsipuolelta Vaasantien varrelta, mutta samalla todettiin että sekä teollisuuden tarvitsemasta kunnallistekniikasta että sähkö- ja tieliikenneyhteyksistä tuli huolehtia. Asia nähtiin niin tärkeänä, että kunnassa sitä pohtimaan nimettiin teollistamislautakunta. Teollisuudelle alettiin luoda toimintaedellytyksiä... Ylöjärven teollisuusalueelle saatiin nopeasti yrittäjiä, jotka olivat aloittaneet toimintansa toisaalla. .. Uuden teollisuusalueen ensimmäinen yritys oli Huurteen kylmäteollisuus, jonka Paavo Suominen perusti 1946."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven houkuttelevuutta asuin- ja yrityskuntana vähensi 1950-luvun alussa huomattavan korkea veroäyri, joka oli 12 mk, kun samaan aikaan muiden Tampereen lähikuntie veroäyri oli 9 mk. Veroäyrin korkea hinta johtui Lielahden liittämisestä kaupunkiin ja kunnan suurista kouluinvestoinneista.

Tässä tilanteessa Ylöjärven kunta päätti 1953 teettää kuntasuunnitelman, joka oli uraauurtava tilaus, sillä yhtään näin laajaa kuntasuunnitelmaa ei ollut Suomessa valmiina, joten työmenetelmiä kehiteltiin työn kuluessa....Kuntasuunnitelma oli tavallaan yleiskaava, sillä siinä varattiin mm. alueita teollisuudelle ja asumiselle. Kehitettäviä asuinalueita olivat mm. Kirkonkylä, Vuorentausta, Siivikkala, Veittijärvi ja Paronen. Veittijärven pohjoisrannalle esitettiin rakennettavaksi, "uudenaikainen puutarhakaupunginosa, jonka yleistaso on korkeampaa luokkaa kuin Tampereen uusien asuntoalueiden, tulee se vetämään puoleensa lähinnä Tampereen varakasta keskiluokkaa eikä sanottavasti tule supistamaan muuta rakennustoimintaa Ylöjärvellä." Veittijärven asuntoalue ei toteutunut, kuten ei myöskään se ajatus, että Takamaalle olisi tullut rautatien myötä Parosten asema ja sen ympärille asuntoalue. Sen sijaan Kirkonseudun, Vuorentaustan ja Siivikkalan rakentaminen toteutui. Veittijärven kehittämiseen palattiin 1990-luvulla, jolloin järven eteläpuolelle rakennettiin vuoden 1996 valtakunnallisten asuntomessujen asuntoalue."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kun Ylöjärvellä oli monen vuoden neuvottelujen jälkeen päästy poliittiseen yksimielisyyteen virkanimityksistä, nousi kuntauudistuslain käsittelyn yhteydessä esiin Ylöjärven liittäminen Tampereeseen, mitä kaikki poliittiset ryhmät yksimielisesti vastustivat. Tällöin esitettiin, että pienet alle 4000 asukkaan kunnat liitettäisiin isompiin ja että kuntien tulisi lisätä yhteistyötä. Tampereen Liikennealueen Seutusuunnitteluliitto tutki alueen kuntien yhteistyömahdollisuuksia ja esitti että Kuru, Pirkkala, Teisko ja Ylöjärvi muodostaisivat Tampereen kaupungin kanssa yhteistoiminta-alueen ja voisivat myöhemmässä vaiheessa liittyä yhdeksi kunnaksi..... Uhka siitä, että Ylöjärvi liitettäisiin Tampereeseen, vaikutti kunnalliseen päätöksentekoon, jossa siirryttiin lyhyen tähtäimen päätöksenteosta pitkän ajan suunnitteluun. Ylöjärven ensimmäinen kunnallinen investointiohjelma hyväksyttiin 1967 ja se muutti kunnallisen toiminnan sykäyksellisesti pitkäjännitteisemmäksi, sillä siihen asti hankkeista sovittiin talousarvion yhteydessä vuodeksi kerrallaan."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kaupankäynti maaseudulla sallittiin 1859, mutta asetuksessa määriteltiin, että kaupan etäisyyden kaupungista piti olla vähintään 50 virstaa eli 53,5 km, joten Ylöjärvi oli kokonaan tämän kaupungin suoja-alueen sisäpuolella. Kun matkat lyhennettiin 1861 peninkulmaan, jäi Ylöjärven kirkonkylä vielä raja-alueelle. Vuodesta 1879 maakaupan sai avata missä tahansa maaseudulla. Kun maakauppa sallittiin, todettiin Pirkkalan pitäjäkokouksessa, että sekä emäkirkon että Ylöjärven kappelin alueelle oli syytä saada kauppias. Ylöjärveläinen räätäli Kustaa Sillman ilmoitti olevansa halukas perustamaan maakaupan Nummi-Äijälän tilan maille Hämeenkyrön maantien ja Kurun risteykseen. Kuvernööri puolsi hakemusta, vaikka paikka olikin lähempänä kaupunkia kuin asetus edellytti, mutta senaatti katsoi sen olevan liian lähellä Tamperetta."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärveläinen identiteetti on mielenkiintoinen yhdistelmä uutta ja vanhaa. Suomen lapsirikkaimpiin sukeutuvalla paikkakunnalla vain joka neljäs asukas on syntyperäinen ylöjärveläinen. Väki on koulutettua, nuorta ja maailmaa nähnyttä. Toisaalta historian juurakko on vanha ja tiheä, ja kulttuuriympäristö tarjoaa uudellekin asukkaalle jännittäviä kiinnekohtia menneisyyteen.

Elinkeinotoiminnalle Ylöjärvi on jo pitkään tarjonnut houkuttelevan sijoittumisvaihtoehdon liikenneyhteyksiensä ja tonttitarjontansa ansiosta. Vireä yrityselämä on tehnyt Ylöjärveä tunnetuksi maailmalla."

 

Tomi Järvenpää. Katkelma saatteesta. Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä. 2003.

 

 

Vanhan-Ruoveden rajat

 

"Alkuperäiseen Ruoveden hallintopitäjään, joka 1500-luvulla syhtyi Ylä-Satakunnan pohjoisille erämaille, kuuluivat Kurun, Ruoveden, Pohjaslahden, Vilppulan, Keuruun, Pihlajaveden, Multian, Virtain ja Ähtärin seudut. Lisäksi siihen kuului vähän aikaa yksityisiä kyliä Kuorevedestä (Kuoreniemi), Ikaalisista (Juhtimäki), Parkanosta (Aure), Kiniöstä (itäosa), Lehtimäestä (itäosa) ja Soinista (eteläosa). Kirkollisin perustein kuului vanhaan Ruoveteen Mäntän seutu ja Keuruun eteläiset kylät (ns. Vesi-Keuruu), jotka hallinnollisesti olivat Hämettä. Näsijärven reitin eri haarat olivat se yhdistävä liikennemaantieteellinen tekijä, joka sitoi tälle laajalle tietämättömälle alalle hajonneen harvan asutuksen yhdeksi kokonaisuudeksi."

 

Niilo Söyrinki, Ville Luho, Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historia I. 1989.

 

Kurun verotuksesta

 

"Vaikka verot ankarasti painoivat suurvaltakauden ruoveteläisiä ja keuruulaisia, niin talojen veronmaksukyvyttömyys eli autius ajoittain saavutti tavattomat mittasuhteet, ei mitään suurempia verotuksesta johtuvia mellakoita tapahtunut. Vuonna 1628 levittivät Matti Mylläri ja Yrjänä Olavinpoika Kurun Olkitaipaleelta huhua, ettei ylimääräistä ns. "kolmen markan apua" tarvitsisi maksaakaan kuin yksi markka, mikä pitkän aikaa haittasi tämän veron kokoamista pitäjästä. Oikeus havaitsi tämän kuitenkin tapahtuneen "hulluudesta ja tietämättömyydestä", ja niin asianosaiset selvisivät hairahduksestaan menettämättä henkeään. Uppiniskaisuuden vuoksi saattoi joillakin kerroilla parikymmentäkin talonpoikaa jäädä pois rästikäräjiltä, josta heitä heti sakotettiin. Joku kimpaantunut isäntämies saattoi tarttua kirveeseen ja uhata sillä verojen ulosmittaajaa, minkä johdosta lautakunta vuonna 1708 sai aiheen lausua, että  pitäjäläiset yleensäkin osoittavat vastahakoisuutta verojen maksamisessa ja käyttäytyvät epäkohteliaasti veronkantomiehiä kohtaan, mutta tällaisiin tapauksiin vastustus sitten rajoittuikin."

 

Niilo Söyrinki, Ville Luho, Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historia I. 1989

 

Kohti itsenäistä Kurua

 

Kurulaiset olivat uskollisesti seisseet Ruoveden emäseurakuntalaisten rinnalla vastustamassa kirkkoherrakunnan pohjoisosien irtautumispyrkimyksiä. Näin kurulaiset olivat tehneet lähinnä sen vuoksi, että pelkäsivät kirkkoherrakunnan pienentyessä omien rasitustensa lisääntyvän. Kun senaatti lopulta oli tehnyt päätöksen Virtain ja Ähtärin itsenäistymisestä. ryhtyivät kurulaisetkin välittömästi hankkimaan eroa Ruovedestä. Helmikuun 5. päivänä 1860 valtuutettiin nimismies K. F. Wegelius ajamaan "Kurun kappelimiesten pyyntöä" saada Kuru itsenäiseksi seurakunnaksi. Senaatti ei päätöksessään 17. huhtikuuta kuitenkaan hyväksynyt irtautumista lausuen, että anomuksessa ei ollut kyllin painavia syitä Kurun itsenäistymisen puolesta.

Kurulaiset päättivät aloittaa heti uudestaan ja lupasivat tulevan kirkkoherran palkaksi 80 tynnyriä viljaa sekä ylläpitää virkataloa, josta uskoivat kirkkoherralle puhdasta tuottoa 30 tynnyriä jyviä vuosittain. Turun ja Porin läänin kuvernöörikin oli jo siinä vaiheessa Kurun itsenäistymisen kannalla. Tällöin ruoveteläiset valtuuttivat kirkonisäntä Aukusti Mäkipeskan kaikin keinoin vastustamaan Kurun irtautumista. Senaatti ei asiaa käsitellessään 1. lokakuuta 1861 tälläkään kerralla hyväksynyt kurulaisten anomusta. Pidettiin kurulaisten kirkkoherralleen suunnittelemaa palkkaa liian pienenä. Myös katsottiin, että kurulaiset joutuisivat olemaan vain yhden papin, kirkkoherransa, palvelusten varassa ja tämän sairastuessa olisi koko seurakunta vailla pappia. Kappeleilla sentään oli aina mahdollisuus saada virka-apua emäseurakunnasta. Kurulaisten mielestä varmasti sitä apua oli tullut perin harvoin. Kurun itsenäistymisestä annettiin päätös vasta vuonna 1872. Käytännössä itsenäistyminen toteutui vuonna 1893."

 

Timo Koukkula. Vanhan-Ruoveden historia II.