Nähtävyydet ja arkkitehtuuri

Etyk-linnut

 

"Ylöjärven SNS esitti syksyllä 1975 Ylöjärven kunnalle, että kunnanviraston keskusaukiolle pystytettäisiin Rauhanpatsas. Kunta asetti asiaa hoitamaan toimikunnan, jonka puheenjohtaja oli kansanedustaja Heimo Rekonen. Toimikunta järjesti patsaan suunnittelusta kilpailun, jonka voitti ylöjärveläisen Kaarlo Kalliomäen ehdotus "Etyk-linnut". Patsas pystytettiin kunnan keskusaukiolle ja paljastettiin 18.9.1977. Tilaisuutta kunnioitti läsnäolollaan Tasavallan Presidentti Urho Kekkonen. "Ihmiskunnalla ei ole tärkeämpää tehtävää kuin turvata maailman rauha. Toimia siten, että aseet riisutaan ja kansakuntien voimat kohdistetaan rauhanomaiseen työhön. Meillä ei ole sen jalompaa ja humaanisempaa tehtävää kuin tehdä työtä tämän periaatteen puolesta.", sanoi kansanedustaja Rekonen tervehdyspuheessaan. Tilaisuus sai laajaa huomiota tiedotusvälineissä."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

 

Ahvenisto

 

Antti Penjami Mäkikylä (entinen Mäkkylä) ja hänen tuleva puoliso Selma Kilpijoki viihtyivät ja rauhoittuivat luonnon rauhassa Pikku-Ahveniston rannalla. Mäkikylä rakennettu sinne vuonna 1906 valmistuneen Paavo Uotilan suunnitteleman ja tunnetun taiteilija Gabriel Engbergin avustamana kodin. Päärakennusta laajennettiin myöhemmin arkkitehti Wivi Lönnin suunnitelman mukaan ja tehtiin myös lisärakennuksia. Professori Gabriel Engberg oli yhä alueen suunnittelussa oleellisesti mukana, hän jopa suunnitteli kaikki päärakennuksen arvokkaat kalusteet. Laajat ja aikanaan erittäin työläät luonnonkivipengerrykset ovat yhä kävijän ihailtavissa ja ihmeteltävissä, samoin Mäkkylän itsensä istuttama pihtakuusimetsikkö. Tilalla on myös vuosina 1909-1910 rakennettu Ylöjärven ensimmäinen urheilukenttä.

Ahvenisto oli monien kuuluisuuksien vierailupaikka. Siellä kävi mm. kolmeen otteeseen pääministerinä toiminut A. K. Cajander, näyttelijät Kosti Elo ja Elli Tompuri sekä teollisuusneuvos Kustaa Hiekka. Ihmisten tasa-arvoinen kohtelu ja humanistinen maailmankatsomus leimasivat Mäkikylän varakasta perhettä ja erityisesti oppinutta Antti Penjami Mäkikylää. Mäkikylä oli aikansa merkkihenkilö ja vaikuttava persoona Ylöjärvellä.

 

Tiivistelmä: "Ahveniston avarakatseinen auttaja". Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä. 2003.

 

Villa Urpo

 

Kustantaja Urpo Lahtinen (1931-1994) teki kunniaa suomalaiselle arkkitehtuurille, käsityöperinteelle, rakentamistaidolle ja rakennusmateriaaleille, kun hän rakennutti graniittilinnansa Villa Urpon Ylöjärven Siivikkalaan Näsijärven rannalle.

Tamperelaisten arkkitehtien Eero "Roope" Saaren ja Pentti Tanhuan vuonna 1976 valmistunut luomus on jo itsessään taideteos. Rakennus kätkee suojiinsa Lahtisen toisen tärkeän elämäntyön, oloissamme poikkeuksellisen laajan yksityisen nykytaidekokoelman. "Etsin ympäristöstäni rauhaa ja puhtautta, siksi valitsin Kaunisniemen Villa Urpon sijaksi", Lahtisen tiedetään sanoneen.

Arkkitehti Eero Saari muistaa, miten Lahtinen huikkasi hänelle heidän kohdatessaan kadulla joskus 1960-luvun lopulla, että "piirrä mulle talo".  Lähtölaukaus graniittilinnan luomiselle oli annettu. Urpo Lahtisella oli vaatimuksia rakennuksen suhteen: lopputuloksen on oltava koti, linna ja rakennustaiteellisesti merkittävä luomus. Rakennuksessa oli oltava myös torni. Tilaaja ei asettanut äärtä eikä rajaa suunnittelulle, mutta tontin muoto ja koko sitoivat arkkitehtejä. Rakennusmateriaaleiksi Lahtinen valitsi kotimaiset raaka-aineet, kuten graniitin ja männyn.

Villa Urpo toimi Lahtisen poismenon jälkeen kotimuseona. Lahtinen aloitti taidekokoelmansa keräämisen jo 1950-luvulla. Hän hankki aluksi grafiikkaa ja joitakin maalauksia. Taiteen kerääjä ei keskittynyt hankinnoissaan yhteen suuntaukseen, vaan hän osti työn, jos se hänen mielestään oli hyvä ja jos hinta oli sopiva. Lahtinen luotti omaan makuunsa taidehankinnoissa, eikä käyttänyt asiantuntijoita. Hän ennätti hankkia yhteensä viisisataa työtä, joista sataviisikymmentä on ulkomaisia teoksia. "Kokoelma on minun persoonani kuva. Mikään ei kerro minusta yhtä paljon kuin taide, jota olen kerännyt ja rakastanut."

Urpo Lahtisen merkitys sodanjälkeisessä Suomessa näkyi lehdistön uudistumisessa.  Lahtinen loi uusia mediafoorumeita, jotka paransivat kansalaisten mahdollisuuksia saada tietoa ja käydä asioista keskustelua. Lahtisen näkemyksen tuloksellisuutena näkivät päivänvalon esimerkiksi aikakauslehdet Hymy ja Nykyposti, joukko miestenlehtiä, naistenlehti Armi ja rikoslehti Alibi.

 

Koonti: Graniittilinnasta tuli poikkeuksellinen taidemuseo. Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä 2003.

 

 

 

Lahtinen sijoitti suuren omaisuutensa taiteeseen sekä rakennutti asunnokseen ja Lehtimiehet-yhtiön edustustilaksi ison huvilan 1976 Näsijärven rannalle Ylöjärven Siivikkalaan Villa Urpon, joka oli aikansa kiistellyimpiä kohteita. Arkkitehti Eero Saaren suunnittelemaa taloa pidettiin mauttoman yliampuvana, mutta talon isäntä ei mitään arkista rakennusta ollut halunnutkaan. Villa Urpo on monin tavoin kokeellinen. Sen ulkoseiniin käytetyt graniittilohkareet muotoiltiin paikan päällä. Lahtinen halusi huomioida myös ympäristön, siksi talossa kaytettiin suomalaisia materiaaleja:kiveä, tiiltä ja mäntyä. Tontilla ollut täysikasvuinen puusto suojattiin huolella rakentamisen ajaksi. Kolmikerroksisen talon kokonaispinta-ala on 795,5 neliömetriä. [1]

Lahtisen viimeisiä vuosia varjosti alkoholismin myötä heikentynyt terveys. Lahtisen yhtiö Lehtimiehet myytiin Yhtyneet Kuvalehdet -yhtiölle n. 300 miljoonasta markasta 1980-luvun lopussa. Urpo Lahtisen perukirjassa omaisuuden arvo oli 108 miljoonaa markkaa. Urpo Lahtisen omaisuudesta on kiistelty eri oikeusasteissa vuosikausia Lahtisen viimeisen vaimon Maija-Liisa Lahtisen ja Urpo Lahtisen muiden perillisten välillä.

Lahtisen taidekokoelman ja Villa Urpon omistaa 1991 perustettu Urpo ja Maija Lahtisen säätiö (vuodesta 2008 eteenpäin Urpo Lahtisen säätiö). Kokoelmassa on noin 500 teosta, esimerkiksi monien kotimaisten taiteilijoiden, Marc Chagallin ja Lahtiselle läheisten espanjalaisten taiteilijoiden kuten Salvador Dalín töitä. Villa Urpo valmistui 1976. Sen suunnittelivat Lahtisen asunnoksi ja Lehtimiehet Oy:n edustustiloiksi arkkitehdit Eero Saari ja Pentti Tanhua.[2] Taidemuseo avattiin 1995. Säätiön mentyä konkurssiin konkurssipesälle siirtyneen Villa Urpon lunasti taideteoksineen itselleen kesäkuussa 2008 Urpo Lahtisen poika Jeppe Lahtinen.

Lähde: Wikipedia 23.5.2016

 

Kanta-Ylöjärven ensimmäinen kirkko

 

Ylöjärven ensimmäisen kirkon rakentamiseen ryhdyttiin keväällä 1781 Tammelasta kotoisin olevan rakennusmestari Johan Björkmannin johdolla. Kulmakivet oli ehditty jo edellisen vuoden syyskuun lopulla asettaa paikoilleen. Jokaisen 15-65 -vuotiaan miehen oli oltava mukana kirkon rakentamisessa. Kolmessa kuukaudessa kirkko oli niin valmis, että siellä voitiin pitää  jumalanpalveluksia. Vain kellotapuli ja lehteri olivat keskeneräisiä, kun kirkko vihittiin 15. heinäkuuta 1781....Kirkko oli paljon pienempi kuin nykyinen kirkkomme...

Kirkkorakennus ränsistyi. Katto vuoti, ikkunakarmit mädäntyivät. Kirkon sisätiloja oli somistettu arvokkailla, Harjun kirkosta saaduilla koristeilla. (Harjun kappeliseurakunta lopetettiin 1841 senaatin päätöksellä ja irtaimisto jaettiin Ylöjärven ja Pirkkalan emäseurakunnan kanssa).  Kirkko paloi keväällä 1842.  Vanhan Pirkkalan historiassa sitä on luonnehdittu seuraavasti: "Sunnuntaina 10. heinäkuuta 1842 oli pidetty jumalanpalvelus tavalliseen tapaan ja kirkkoväki oli lähtenyt kuka minnekin pyhäehtoota viettämään. Iltapäivällä kohosi äkkiä uhkaava ukkospilvi ja puoli kuuden maissa salama iski kellotapuliin sytyttäen sen tuleen. Kauhistuneet katselijat eivät ehtineet tehdä juuri mitään. Puolessa tunnissa kellot romahtivat alas ja tunnin kuluttua sortui kirkon katto ja seinät. Kahden pirkkalalaisen, lautamies Heikki Kierikan ja talollisenpoika Antti Sorkkalan sekä ylöjärveläisen itsellismiehen Jeremias Tanhuansuun pelottomuuden ja neuvokkuuden ansiosta kirkonarkisto ja hopeaesineet saatiin pelastetuksi. Nuo hopeaesineet olivat vuonna 1828 hankitut hopeiset ehtoollisastiat. Näitä on arveltu säilytetyn kirkon lattian alla olevassa viinikellarissa, joka jäi jäljelle kirkon palosta."

Palanut kirkko oli vakuuttamaton ja koska edellisinä vuosina oli käytetty varoja ja työtä korjauksiin, nyt oltiin rahattomia. Edellisenä vuonna tarpeettomaksi tuomittua Harjun kappeliseurakuntaa ei ehditty purkaa vielä kesään 1842 mennessä. Nyt lähes 200-vuotias kirkkovanhus sai uudelleen ottaa vastaan Ylöjärven kirkonkävijät. Vaikka kirkon rakentamissuunnitelmiin ryhdyttiin heti, sai Harjun kirkko palvella aina vuoteen 1850 saakka. Vasta vuonna 1858 kirkko purettiin.

Uuden kirkon paikasta kiisteltiin. Kuvernööri ratkaisi lopulta sen päättämällä 1844, että se rakennetaan vanhalle paikalle.

Elokuussa 1845 pyydettiin Helsingissä olevaa intendentinkonttoria laatimaan piirustukset puusta rakennettavaa ristikirkkoa varten.... Vuoden 1847 saapuivat piirustukset, jotka oli viraston päällikön E. Lohrmanin ja arkkitehti A. F. Granstedin allekirjoittamat. Kirkko oli suunniteltu 1000 hengelle ja lisätilaa voitiin helposti saada rakentamalla sivulaivoihin lehterit. Suunnitellun kirkon pituus oli 30,1 metriä ka ristisakaroitten leveys 11,9 metriä. Tornin pohja-ala oli 8,3*8,3 metriä ja korkeus 28,2 metriä. Kirkonkokouksessa 1847 päätettiin rakennustyöt aloittaa seuraavana keväänä ja niihin tuli osallistua kaikkien työkykyisten 15-62 -vuotiaiden miesten...Kirkko valmistui ja kirkkoherra Gabriel Wallenius vihki sen 1850. Rakennusmestarina toimi Mikael Roos. Roos nikkaroi kirkkoon myös saarnastuolin. Perimätiedon mukaan rakennuspuiksi tuotiin niin suuria honkia, että tarvittiin neljäkin härkää vetämään yhtä tukkia...

Kirvesmiehen päiväpalkka oli 30 kopeekkaa ja kirkkorakennus tuli maksamaan 10 108 hopearuplaa....

Ylöjärven puinen ristikirkko edustaa keskeistä kirkkotyyppiä, jonka valtakausi päättyi 1840-luvulla yhdessä empiretyylin kanssa. Kirkko kuuluu vielä tiukasti empiren aikakauteen, vaikkakin sen myöhäisvaiheeseen...

Alttaritaulun on maalannut hovimaalari Robert Vilhelm Ekman, ja se oli näytteillä Turussa, josta kirkonisäntä Kalle Pietilä haki sen. Professori J. J. Mikkolan kertoman mukaan, kun taulua kuljettava hevonen tuli Äijänahteelle, alkoivat kirkonkellot soida, ja ne soivat niin kauan kunnes taulu oli sijoitettu paikoilleen kolminaisuudenpäiväksi. Teos oli varustettu kullatulla kehyksellä ja sen korkeus oli 3,27 metriä ja leveys 1,78 metriä. Alttaritaulu maksoi kehystettynä ja paikoilleen asetettuna 1 100 markkaa. Tähän summaan oli saatu 300 markkaa rusthollarin tyttäreltä Wilhelmiina Kaarlontytär Mäkkylältä ja loppusumma tuli seurakuntalaisten vapaaehtoisista lahjoituksista....

Kirkko sai 1951 keskuslämmityksen. Sitä ennen kirkkosali oli ilman lämmityslaitteita vuoteen 1907, jolloin sinne ostettiin 4  rautakamiinaa. Leskiemäntä Tilda Niemi lahjoitti 2 000 markkaa uunien ostoon ja loput 500 markkaa kerättiin vapaaehtoisilta.

...Huolimatta rautakamiinoista, kirkko oli kylmä - kirkkoherra H. Alangon mukaan sietämättömän kylmä. Kirkkoa ei oltu millään tavalla tiivistetty. Arkkitehti Stenbäckin suunnitelmien mukaan tehdyt korjaustyöt saatiin valmiiksi 5 kuukauden kuluessa vuonna 1927. Kirkko oli sisältä perusteellisesti muuttunut, vanhaa oli vain alttaritaulu ja kolme kristallikruunua....

1960-luvulla alkoi taas syntyä tarvetta korjaustöille. Erilaisten vaihtoehtojen pohjalta päädyttiin E. Säynäväjärven ehdotuksen pohjalta palauttamaan kirkko sille kuuluvaan alkuperäiseen asuun. Entistämistyön suunnitteli arkkitehti Seppo Rihlama. Rihlaman restaurointisuunnitelmassa 1964 luki seuraavasti: "Ylöjärvellä 1800-luvun puolivälissä A. F. Granstedin piirustusten mukaisesti rakennetun sopusuhtaisen puukirkon ulkopiirteet ovat saaneet säilyä harvinaisen koskemattomina. Varsinaisen restaurointityön pyrkimyksenä on 1920-luvun vaurioiden poistaminen ja juuri tälle kirkolle niin omaleimaisen kupolisuuden liittäminen kirkkosalin tilakokonaisuuteen."

 

Otteita. Helinä Riihikoski:  Ylöjärven kirkon vaiheita. Ylöjärven kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.

 

"Ylöjärven isompien maalaistalojen rakennusryhmät antoivat 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vauraan vaikutelman, sillä niitä kunnostettiin ja uusittiin tuohon aikaan melko paljon. Uudet tyylisuunnat kaupungista tulivat  maaseudulle, mm. jugendtyylin vaikutteet näkyivät monen talon julkisivussa. Kaupungin läheisyys antoi myös taloudelliset edellytykset näille uudistuksille, sillä etenkin maidon ja voin myynti oli keskeinen tulolähde. Myös talousrakennuksia uudistettiin ja erityisesti tärkeimpiä tuotantolaitoksia, navetoita, rakennettiin. Tuolta ajalta ovat Ylöjärven isot kivinavetat, joissa maamiesseuran karjan- ja lannanhoitoon liittyvä valistus ohjasi navetanrakentajat uusiin ratkaisuihin."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kartanot ja suurtilat olivat edelläkävijöitä monessa suhteessa ja niiden välityksellä myös uudet rakennustyylit levisivät maaseudulle. Teivaalanpäärakennus poikkesi 1812 tehdyn katselmuksen perusteella selvästi Ylöjärven seudulla perinteisestä matalasta rakennustyylistä."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Erikoisin Ylöjärvelle vuosisadan vaihteessa rakennetuista rakennuksista oli agronomi A. P. Mäkikylän Pikku-Ahveniston rantaan rakennuttama, arkkitehti Paavo Uotilan suunnittelema jugendtyylinen huvilatyyppinen rakennus, joka valmistui 1906 ja jota jatkettiin 1914 arkkitehti Vivi Lönnin suunnittelemalla keittiö-kirjasto-osalla. Se oli vuoraamaton hirsirakennus, jonka päätyihin tuli koristeellista paanuvuorausta. Pihapiirin muut rakennukset, navetta, aitta ja sauna tehtiin samaan tyyliin. Arkkitehti Uotila suunnitteli agronomi Mäkikylän langolle Jalmari Kilpijoelle Ilmeksen päärakennuksen samaan tyyliin."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Tamperelaisen varakkaan omistajan myötä torppa saattoi muuttua linnamaiseksi. Näin kävi Antaverkan torpan, jonka vuorineuvos Gösta Sumelius osti 1919, kun hän uudisti tilan rakennuskannan. Torpan tilalle rakennettiin 1923 komea kivinen päärakennus, jonka suunnitteli arkkitehti Birger Federley."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven kirkonseudulle muodostui 1800-luvun lopulla Soppeenmäkeen mäkitupa-asutusta, joka vuosien kuluessa itsenäistyi. Siellä asui 1920-luvulla Mikkolan päivätyöläisiä, käsityöläisiä, pari seppää, puuseppä, muurari ja kivenhakkaaja. Tältä alueelta alettiin 1920-luvulla käydä työssä Lielahdessa ja Tampereella. Soppeenmäen tontit olivat suuria, että niille mahtui pieni puutarha ja perunamaa. Monella oli lehmä, jollain kanoja, ja kesällä kasvatettiin sika. Mäkituvissa oli usein vain kamari ja keittiö tai pelkkä pirtti. Samantapaista mäkitupa-asutusta oli Vahannassa ja Mutalassa."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärvellä asui 1800-luvulla hyvin vähän virkamiehiä eikä paikkakunnalle tässä vaiheessa ollut vielä muodostunut erityistä taajamaa. Kesänviettäjät eivät vielä olleet löytäneet Ylöjärveä vaan kesähuviloita rakennettiin vasta 1900-luvun alussa. Kirkon lähelle rakennettiin 1800-luvun kuluessa muutama huvila, joissa asui virkamiehiä. Ne rakennettiin samaan tapaan vuokramaalle kuin torpat ja mäkituvatkin."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärveläisten pääkulkuväylä oli pitkään vesitie; yhtään maantietä ei vielä 1600-luvulla kulkenut paikkakunnan kautta. Tammerkoskelta länteen johtanut tie kulki Ylöjärven eteläpuolelta Pispalanharjulta Harjun kirkon ohi ja siitä Nokianvirran vartta länteen. Ylöjärven vanhin maantie oli Hämeenkyrön suunnalta kangasmaita Ylöjärvenharjua Epilänharjulle kulkenut Kyröläisten markkinatie, jota kuljettiin Tammerkosken ja Harjun markkinoille ja joka on merkitty 1742 tehtyyn Porin lääniä esittävään karttaan. Tämä kangasmaita kulkenut reitti oli ilmeisesti käytössä jo ennen maantieksi kunnostamista. Ylöjärven kirkolta Kuruun kulki 1700-luvun puolivälissä kesäisin käytössä ollut maantie; talvella käytettiin sen itäpuolella osaksi jääreittehä kulkenutta talvitietä. Etelänsuunnan talvitie jatkui Vesilahden ja Urjalan kautta kohti Turkua, jonka markkinoille sitä pitkin kuljettiin. Turun valtatien toinen haara kulki Pohtolan ja Siivikkalan kautta Näsijärven yli Ruovedelle. Se että Ylöjärveltä käytiin Turun markkinoilla näkyy monissa 1700-luvun lopulla tehdyissä torpparikontrahdeissa, joissa torpparin velvollisuuksiin kuului Turunmatka tai kaksi vuodessa."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Lielahden rusthollin omistaja paroni von Nottbeck rakennutti 1880-luvun alussa yksityisen rautatien Lielahdesta Tampereelle. Hän ilmoitti asiasta Ylöjärven kuntakokoukselle ja kysyi, oliko kunnalla mitään tätä vastaan. Kokous oli hankkeen kannalla ja toivoi, että rautatietä pian jatkettaisiin Ylöjärven kirkonkylään. Rautatielle oli tarvetta, sillä Ylöjärveltä kuljetettiin vuosittain tuhansia kuormia hirsiä, parruja, lankkuja, lautoja, halkoja ja puruja sekä karjan ja maan tuotteita kaupunkiin. Jos kuljetukset olisi saatu rautatielle, olisi vetojuhta voitu käyttää entistä tehokkaammin maatyössä. Samalla kuntakokous toivoi pääsevänsä kestikievarin pidosta ja maanteiden rakentamisesta, jotka molemmat olivat kunnalle suuri taloudellinen rasitus. Lielahdesta Tampereen suuntaan tehtiin rata, mutta sitä ei jatkettu Ylöjärven kirkolle."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven alue oli 1700-luvun lopulle täysin maaseudun keskellä. Lähimmät kaupungit olivat ennen Tampereen perustamista Hämeenlinna ja rannikkokaupungit. Kaupankäynti oli keskitetty kaupunkeihin ja niiden ulkopuolelle markkinoille, joita järjestettiin vuosittain maaseudulla määrätyissä paikoissa. Ylöjärveläisten lähimmät olivat Tammerkosken ja Harjun markkinat. Maalaiset myivät markkinoilla rukiita, maltaita, pellavaa, hamppua, voita, talia, humalia sekä teuraseläimiä ja hevosia ja kaupunkien porvarit puolestaan suolaa, kankaita, tupakkaa ja erilaista rihkamaa."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Räikän tilan osto, joka oli ollut esillä jo 1909, nousi uudelleen esiin 1932, jolloin Ylöjärven kunta osti neuvottelujen jälkeen yhdysviljelyssä olleet Räikän, Loilan ja Siukolan tilat, yhteensä 435,7 ha maata, josta 83 ha peltoa. Tätä hanketta maataloustuottajat tukivat. Myyjät, neidit Aino ja Elise af Forselles, jättivät käyttöönsä osan rakennuksista ja tontista, ja kunta sai heti haltuunsa Räikän pirttirakennuksen, suuremman tallin, kalustovajan sekä näiden välisen pihan sillä ehdolla, ettei niihin sijoiteta koulua. Räikän pirttirakennus muutettiin kunnantaloksi rakennusmestari Männistön laatiman muutossuunnitelman mukaan: paritupatyyppisen rakennuksen pirtistä tehtiin valtuuston kokoushuone, porstuaperäkamarista tupakkahuone ja toiseen päähän rakennusta isoon huoneeseen sijoitettiin kunnantoimisto."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

Kustantaja Urpo Lahtinen (1931-1994) teki kunniaa suomalaiselle arkkitehtuurille, käsityöperinteelle, rakentamistaidolle ja rakennusmateriaaleille, kun hän rakennutti graniittilinnansa Villa Urpon Ylöjärven Siivikkalaan Näsijärven rannalle.

Tamperelaisten arkkitehtien Eero "Roope" Saaren ja Pentti Tanhuan vuonna 1976 valmistunut luomus on jo itsessään taideteos. Rakennus kätkee suojiinsa Lahtisen toisen tärkeän elämäntyön, oloissamme poikkeuksellisen laajan yksityisen nykytaidekokoelman. "Etsin ympäristöstäni rauhaa ja puhtautta, siksi valitsin Kaunisniemen Villa Urpon sijaksi", Lahtisen tiedetään sanoneen.

Arkkitehti Eero Saari muistaa, miten Lahtinen huikkasi hänelle heidän kohdatessaan kadulla joskus 1960-luvun lopulla, että "piirrä mulle talo".  Lähtölaukaus graniittilinnan luomiselle oli annettu. Urpo Lahtisella oli vaatimuksia rakennuksen suhteen: lopputuloksen on oltava koti, linna ja rakennustaiteellisesti merkittävä luomus. Rakennuksessa oli oltava myös torni. Tilaaja ei asettanut äärtä eikä rajaa suunnittelulle, mutta tontin muoto ja koko sitoivat arkkitehtejä. Rakennusmateriaaleiksi Lahtinen valitsi kotimaiset raaka-aineet, kuten graniitin ja männyn.

Villa Urpo toimi Lahtisen poismenon jälkeen kotimuseona. Lahtinen aloitti taidekokoelmansa keräämisen jo 1950-luvulla. Hän hankki aluksi grafiikkaa ja joitakin maalauksia. Taiteen kerääjä ei keskittynyt hankinnoissaan yhteen suuntaukseen, vaan hän osti työn, jos se hänen mielestään oli hyvä ja jos hinta oli sopiva. Lahtinen luotti omaan makuunsa taidehankinnoissa, eikä käyttänyt asiantuntijoita. Hän ennätti hankkia yhteensä viisisataa työtä, joista sataviisikymmentä on ulkomaisia teoksia. "Kokoelma on minun persoonani kuva. Mikään ei kerro minusta yhtä paljon kuin taide, jota olen kerännyt ja rakastanut."

Urpo Lahtisen merkitys sodanjälkeisessä Suomessa näkyi lehdistön uudistumisessa.  Lahtinen loi uusia mediafoorumeita, jotka paransivat kansalaisten mahdollisuuksia saada tietoa ja käydä asioista keskustelua. Lahtisen näkemyksen tuloksellisuutena näkivät päivänvalon esimerkiksi aikakauslehdet Hymy ja Nykyposti, joukko miestenlehtiä, naistenlehti Armi ja rikoslehti Alibi.


Koonti: Graniittilinnasta tuli poikkeuksellinen taidemuseo. Maalaispitäjästä puutarhakaupungiksi. Tarinoita Ylöjärveltä 2003.

 

Mikkola

 

Mikkolan tila Ylöjärven keskustassa ehti olla yli 400 vuotta saman suvun hallussa ennen siirtymistään Ylöjärven kunnan omistukseen. Ensimmäinen Mikkolan isäntä oli Olavi Mikonpoika Mikkola (1540-1584). Myöhemmin talon omistus oli useita kertoja siirtynyt seuraavalle sukupolvelle tyttären välityksellä...

Mikkolan rakennukset sijaitsivat aikaisemmin lähellä kirkko nykyisen Äijänniemen alueella. Nykyiselle paikalleen rakennukset siirrettiin 1800-luvulla. Ylöjärven kunta purki viimeiset näistä 1980-luvun lopussa. Tilan nykyinen päärakennus Ylöjärven keskustassa lähellä terveyskeskusta on rakennettu sen jälkeen kun 1910 tontilta purettiin sillä sijainneet vanhat rakennukset. Uuden päärakennuksen suunnitteli Heikki Tiitola. Jugend-tyylinen Mikkola on sellaisenaankin säilyttämisen arvoinen rakennus, mutta lisäksi talon menneisyys liittyy Juuso ja Maila Mikkolaan (o.s. Winter). Jälkimmäinen tunnetaan paremmin kirjailijanimellä Maila Talvio...

Jooseppi Julius (Juuso) Mikkola (1866-1946) oli tieteellisessä työssään maailmankuulu. Mikkola teki lukuisia tutkimusmatkoja Itämeren itärannikon maihin ja pelasti muistiin lukuisia jo nyt hävinneitä murteita ko. alueilta. Synnynnäisenä kielinerona Juuso Mikkola omaksui uudet kielet nopeasti ja hämmästytti mm. Puolan liettualalaisia puhumalla heidän omaa kieltään...Juuso Mikkolan pääteokseksi tieteellinen maailma nimeää uraauurtavan muinaisslaavilaisen kieliopin, jonka kolme nidettä syntyivät vuosina 1913-50.

Maila Winter (1871-1951) tapasi 19-vuotiaana Juuso Mikkolan, tulevan puolisonsa, ystävänsä häissä. Taiteilijanimeltään Maila Talvio kertoo ensimmäisestä käynnistään Mikkolan talossa: "Kun päästiin sille kohdalle, missä tie kääntyy Mäkkylään, Mikkolan isännän syntymäkotiin, näkyi Ylöjärven kirkonkylä: taustalla jalomuotoinen kirkonkatto korkeiden kuusten ympäröimänä. etualalla vähäinen järvi-Keijärvi -järven rannalla pappila ja tuossa lähempänä Mikkolaa näkyi hyvin yhtenäinen ja rauhallinen rakennusryhmä. Yhtäkkiä tehtiin äkkijyrkkä käännös oikeaan ja ajettiin holvikattoisen portin alitse pihaan, joka oli kaikilta puoliltaan rakennusten ympäröimä."

Mailan ja Juuson avioiduttua he muuttivat Helsinkiin, mutta kävivät usein Mikkolassa. Mailan kirjeenvaihdossa Nobel-kirjailija F. E. Sillanpäälle hän kertoo kauniisti Mikkolasta: "Kuinka on: tuletteko tänä kesänä lainkaan Mikkolaan? Olisi hauskaa jonain poutaisena sunnuntaina painaa polkupyörällä halki rakkaan Pinsiön kankaan ja sen päätyttyä poiketa todellakin viljeltyyn taloon. Mielistelynvaaran uhallakin sanon, että skeptillisyyteni aina sulaa naiviksi liikutukseksi, kun kuljen Mikkolan talon ohi Ylöjärvellä. Näen siinä niin elävästi toteutuneen kaiken sen mikä ainakin yhdeltä kohtaa on ollut Teidän palavan elämänharrastuksenne ja visionne esineenä: Kuinka kaikinpuolinen kulturi kauniina ja terveenä nousee arvaamattomien traditsiooniaarteitten pohjalta ja että puolivillaisuuden aste ei ole mikään luonnonlain vaatima välttämättömyys."

 

Lainauksia: Matti Kuusela: Mikkola - perinteistä rikas toimintakeskus. Ylöjärven kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.

Nykyisessä Mikkolan talossa toimii päivähoito. Yläkerrassa on Ylöjärvi-Seuran tilat.

 

Saurio

 

Saurio valmistui 1894. Sen puuhamieheni oli Antti Benjamin Mäkikylä.... Saurio palveli ensin rauttiusseuran omistamana seurojentalona. Kansalaissodan aikaan siellä piti majaa paikallisen punakaartin esikunta. Rauhan tultua Ylöjärven kunta osti talon raittiusseuralta ja perusti Saurioon lastenkodin. 1971 talo muuttui lasten päiväkodiksi. Sauriossa kokoontui kunnanvaltuusto ja kunnalliset lautakunnat 1912-33. Alakoulua siellä pidettiin 1926-52.

Ennen Saurion muuttumista Ylöjärven työväenopiston toimitiloiksi 1981 sen purkamista harkittiin. Kunta kuitenkin saneerasi sen.

 

Lainauksia. Pirjo Haapavaara: Saurio - toimiva työväenopisto. Ylöjärven kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.

 

Ylöjärven empire-talot

 

"Ylöjärven keskustan empire-talojen ryhmä ja siihen liittyvät vanha koulu ja muutamat maalaistalot muodostavat merkittävän kokonaisuuden. Sillä on jo nyt suuri paikallishistoriallinen merkitys. Mikäli se saadaan kaavoituksella ja maisemaratkaisuilla liitetyksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi, niin sen merkitys muuttuu alueelliseksi ja valtakunnalliseksi. Sitä voisi verrata maalaiskunnan rakennuksina Tampereen jugend-talojen ryhmään. Ylöjärven keskustan ryhmä on 40-50 vuotta jugendkautta vanhempaa rakentamista."

 

Lainaus. Urho Riihikoski. Ylöjärven keskusta - parempi ympäristö. Ylöjärven kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.

 

Seurakuntakeskus ja keskuspuiston synty

 

1972 opettaja Paavo Hännisen julkaisema valokuva kirkkoa ympäröivästä peltomaisemasta otsikolla: "Tuhoutuuko tämä näkymä?" käynnisti Vapaana kansalaisryhmänä tunnetun ryhmän toiminnan Ylöjärvellä. Ryhmä teki töitä mm. Ylöjärven vanhojen rakennusten suojelemiseksi...

Kunnanviraston rakentaminen oli jo aloitettu Räikän renkituvan paikalle. Sitä päätöstä ryhmä ei voinut kumota. Metsäkylän omakotiyhdistys siirsi pitkään kunnanvaltuuston istuntosalina toimineen renkituvan omakotitaloyhdistyksen käyttöön Metsäkylään.

Vapaan kansalaisryhmän toiminnan tavoitteena oli seuraavaksi turvata kirkon ympäristö, sillä uutta seurakuntakeskusta suunniteltiin rakennettavan Räikän päärakennuksen ja kirkon väliin 70-luvulla. Jos suunnitelma olisi toteutunut, kirkon ja Räikän näköyhteys olisi katkennut. Kuntien edustajille järjestettiin kirkonkyläseminaari 1974 ja Museovirasto antoi lausuntonsa. Nämä eivät vakuuttaneet valtuustoa. Lääninhallitus ei kuitenkaan vahvistanut kaavaa, vaan ehdotti neuvotteluita kansalaisryhmän, seurakunnan ja kunnan kesken. Samana vuonna järjestetty sovittelukokous tuotti tulosta. Seurakuntataloa siirrettiin 30 metriä pohjoiseen päin. Kunta osti alueen Hykön perikunnalta ja seurakunta luovutti keskusaukion alueen kunnalle. Seurakunta luopui perusteluista, että suunnitelmat ovat liian pitkällä muutettaviksi, sekä siitä, että mm. alueen perustus on huono. Nykyisen seurakuntakeskuksen rakennus aloitettiin 1975 ja syntyi nykyinen keskuspuisto ja toriaukea kirkon ympärille.


Lainauksia. Urho Riihikoski. Seurakuntakeskus - Keskuspuiston synty. Ylöjärven kahdet kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.