Seurakunta

 

Viljakkalan seurakunta


"Viljakkala - pitäjä Pirkanmaalla - teoksessa Kaskimies-Sinisalo pitää todennäköisenä, että jo varhaiskeskiajalla Viljakkalan kylässä ja sen lähikylissä oli voimakas asutus. Koska taloja oli paljon, oman kirkon (Viljakkalan ensimmäinen kirkko) rakentaminen oli keskiajalla ollut mahdollista. Yhtenä mahdollisena osoituksena tuollaisesta kirkosta Kaskimies-Sinisalo pitää keskiaikaisia puuveistoksia ja Viljakkalan Kyrönsarvea, jonka käyttö pohjautui keskiaikaiseen tai ehkä vieläkin vanhempaan perinteeseen. Sarven hän mainitsee vetäneen 1,2 litraa nestettä. Viljakkalassa sarvi täytettiin sahdilla ja käytön loppuaikoina myös viinalla. Aikaisemmin hän mainitsee sarvea säilytetyn kirkon keskellä kynttiläkruunussa riippumassa. Sarvi oli samankaltainen kuin Hämeenkyrössä säilytettävä sarvi."

Viljakkala. Juomasarven C14 ajoitus 2006. Pirkanmaan maakuntamuseo, kulttuuriympäristöyksikkö, Ulla Lähdesmäki, 2006.


"Viljakkala oli senaatin päätöksellä 7.12.1844 muodostettu Hämeenkyrön kappeliseurakunnaksi, jota aluksi hoitanut pitäjänapulainen Arvid Utter hukkui 31.8.1862. Hänen kuoltuaan emäseurakunnan papit kävivät Viljakkalassa pitämässä jumalanpalveluksia milloin ehtivät, kunnes Utterin seuraajaksi tuli F. A. Viberg, joka toimi aluksi ylimääräisenä pappina ja vuodesta 1867 lähtien kappalaisena. Viljakkalan talolliset tekivät vuonna 1869 ensimmäisen aloitteen kappelinsa erottamisesta itsenäiseksi seurakunnaksi, mutta asia lienee tällöin rauennut Hämeenkyrön kirkkoherran Georg Jakob Forsmanin tuomiokapitulille antamaan selvitykseen, jonka mukaan Viljakkalan 1565 asukkaan taloudellinen kantokyky tuskin riittäisi kirkkoherran palkkaamiseen.
Viljakkalalaiset eivät unohtaneet itsenäisyysajatustaan, vaan ottivat sen esille aika ajoin, ensimmäisen kerran kirkonkokouksessaan 1874. Asiasta pidettiin 18.7.1892 Hämeenkyrön emäseurakunnan ja ViljakkalAn kappeliseurakunnan yhteinen kirkonkokous, jossa tällä kertaa törmättiin kyröläisten vastustukseen, nämä kun pitivät Viljakkalaa liian vähäisenä erotettavaksi eivätkä ennen kaikkea halunneet antaa sille osuutta kirkkoherran virkatalosta. ... (Käräjöitiin monia vuosia). Monivuotinen käräjöinti lienee lopulta osaltaan vaikuttanut siihen, että Viljakkalan itsenäistyminen toteutui lopullisesti vasta 1921, jolloin se sai ensimmäisen oman kirkkoherran."

Hämeenkyrön historia III Vuodesta 1866 vuoteen 2000. Terhi Nallinmaa-Luoto ja Marja Agge.

 

Kanta-Ylöjärven seurakunta

 

"Kansanvalistuksen kannalta tärkeä seikka oli kirjasto, jota Ylöjärvellä alettiin koota samaan aikaan, kun kansanopetusta järjestettiin. Se oli merkittävä asia, sillä kodeissa ei tuossa vaiheessa ollut juurikaan muuta kuin uskonnollista kirjallisuutta, usein vain virsikirja ja katekismus. Seurakunta oli alkuunpanija myös tässä hankkeessa ja seurakuntalaisilta kerättiin 1860-luvun alussa varoja kirjastoa varten. Seurakunnan kirjasto alkoi toimia vuosikymmenen lopulla ja 1874 kirjastossa oli 70 kirjaa. Kirjastoa hoiti aluksi seurakunnan kappalainen ja myöhemmin lukkari."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven kunnan toiminnan aloittamista valmisteltiin kirkonkokouksissa. Marraskuussa 1868 valittiin henkilöt valmistelemaan ääni- ja verolistaa kunnallishallitusta varten. Ylöjärven kirkossa3.1.1869 pidetyssä kunnalliskokouksessa valittiin Ylöjärven kunnallishallituksen esimieheksi kolmeksi vuodeksi seurakunnan vaivaisvaraston hoitaja Efraim Martin. Valittu kunnanhallitus kokoontui ensimmäisen kerran sunnuntaina 24.1.1869 jumalanpalveluksen jälkeen kirkon sakaristoon valitsemaan toimihenkilöt huolehtimaan kunnan virallisista tehtävistä. Kunnan ensimmäinen työntekijä oli kunnallislautakunnan esimieheksi valittu kappalainen Alfred Sadenius, joka 250 mk:n vuosipalkkiota vastaan huolehti erilaisten ääni- ja maksatusluetteloiden laatimisesta ja kirjeenvaihdosta sekä hankki kunnallishallituksen ja -lautakunnan tarvitsemat paperit ja kirjat. Lisäksi hän antoi kappalaisenpappilan väentuvan kunnan ja lautakunnan kokoushuoneeksi. Siellä pidettiin kokouksia vielä senkin jälkeen, kun Sadenius 1883 luopui kunnallislautakunnan jäsenyydestä."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Ylöjärven kirkko. Kirkonsuunnittelija ei tuntenut maalaisseurakunnan varallisuutta ja suunnitteli torniin kellon kaupunkikirkkojen tapaan. Seurakunnalla ei ollut varaa teettää kelloa, mutta sen paikalle maalattiin kellotaulu ja viisarit samaan tapaan kuin tuolloin rakennusten symmetriavaatimusten takia saatettiin maalata valeikkunoita."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Kirkko oli 1800-luvun lopulla keskeinen tiedotuspaikka, sillä siellä luettiin myös maalliset kuulutukset. Sen vuoksi eri puolilta seurakuntaa käytiin säännöllisesti kirkossa. Kauempaa kirkkoon tultiin hevosella ja matkalla kokeiltiin hevosten juoksukuntoa, mikä aiheutti vaaratilanteita. Asiaan puututtiin kuntakokouksessa 1887: "Kun usiat kuntalaiset ovat mielikarvaudella katselleet sitä epäkohtaa, että eritoten nuori kansa ja palkolliset kirkkomatkoilla kirkkoon menossa ja palatessaan ajavat täyttä juoksua maantiellä niin kutsuttua Pietilän tanhuaa ja Räikän talon portista kirkon tykö teitä, joita edellistä on 80 ja jälkimmäistä 85 syltä maantieltä kirkon tykö ja joita teitä iso osa kirkkoväkeä kulkee jalkasin ja ovat sentähden hengenvaarassa ja toisinaan loukkaantunut muutamia." Hurjastelun hillitsemiseksi määrättiin uhkasakko."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

"Seurakuntalaisten kristinopin taitoja tutkittiin vuosittain kinkereillä eli lukusilla, jonne kaikkien rippikoulunkäyneiden piti tulla. Ylöjärvi oli jaettu kymmeneen lukuruotiin, joiden taloissa vuosittain vuorotellen pidettiin lukuset. Ne olivat isot pidot, joihin talonväki kutsui oman lukuruodin lisäksi sukulaisia kauempaakin. Pidot olivat niin tärkeällä sijalla, että vuosisadan vaihteessa kirkkoherra erityisesti pyysi, että niissä ei tarjottaisi päihdyttäviä aineita, jotta niistä ei muodostuisi juomatilaisuuksia. Pitoihin oli tietysti tehty hyvää sahtia, kuten juhlatilaisuuksiin oli tapana tehdä muutenkin."

 

Helena Honka-Hallila: Ylöjärvi 1869-1994.

Ylöjärven ensimmäinen kirkko

 

Ylöjärven ensimmäisen kirkon rakentamiseen ryhdyttiin keväällä 1781 Tammelasta kotoisin olevan rakennusmestari Johan Björkmannin johdolla. Kulmakivet oli ehditty jo edellisen vuoden syyskuun lopulla asettaa paikoilleen. Jokaisen 15-65 -vuotiaan miehen oli oltava mukana kirkon rakentamisessa. Kolmessa kuukaudessa kirkko oli niin valmis, että siellä voitiin pitää  jumalanpalveluksia. Vain kellotapuli ja lehteri olivat keskeneräisiä, kun kirkko vihittiin 15. heinäkuuta 1781....Kirkko oli paljon pienempi kuin nykyinen kirkkomme...

Kirkkorakennus ränsistyi. Katto vuoti, ikkunakarmit mädäntyivät. Kirkon sisätiloja oli somistettu arvokkailla, Harjun kirkosta saaduilla koristeilla. (Harjun kappeliseurakunta lopetettiin 1841 senaatin päätöksellä ja irtaimisto jaettiin Ylöjärven ja Pirkkalan emäseurakunnan kanssa).  Kirkko paloi keväällä 1842.  Vanhan Pirkkalan historiassa sitä on luonnehdittu seuraavasti: "Sunnuntaina 10. heinäkuuta 1842 oli pidetty jumalanpalvelus tavalliseen tapaan ja kirkkoväki oli lähtenyt kuka minnekin pyhäehtoota viettämään. Iltapäivällä kohosi äkkiä uhkaava ukkospilvi ja puoli kuuden maissa salama iski kellotapuliin sytyttäen sen tuleen. Kauhistuneet katselijat eivät ehtineet tehdä juuri mitään. Puolessa tunnissa kellot romahtivat alas ja tunnin kuluttua sortui kirkon katto ja seinät. Kahden pirkkalalaisen, lautamies Heikki Kierikan ja talollisenpoika Antti Sorkkalan sekä ylöjärveläisen itsellismiehen Jeremias Tanhuansuun pelottomuuden ja neuvokkuuden ansiosta kirkonarkisto ja hopeaesineet saatiin pelastetuksi. Nuo hopeaesineet olivat vuonna 1828 hankitut hopeiset ehtoollisastiat. Näitä on arveltu säilytetyn kirkon lattian alla olevassa viinikellarissa, joka jäi jäljelle kirkon palosta."

Palanut kirkko oli vakuuttamaton ja koska edellisinä vuosina oli käytetty varoja ja työtä korjauksiin, nyt oltiin rahattomia. Edellisenä vuonna tarpeettomaksi tuomittua Harjun kappeliseurakuntaa ei ehditty purkaa vielä kesään 1842 mennessä. Nyt lähes 200-vuotias kirkkovanhus sai uudelleen ottaa vastaan Ylöjärven kirkonkävijät. Vaikka kirkon rakentamissuunnitelmiin ryhdyttiin heti, sai Harjun kirkko palvella aina vuoteen 1850 saakka. Vasta vuonna 1858 kirkko purettiin.

Uuden kirkon paikasta kiisteltiin. Kuvernööri ratkaisi lopulta sen päättämällä 1844, että se rakennetaan vanhalle paikalle.

Elokuussa 1845 pyydettiin Helsingissä olevaa intendentinkonttoria laatimaan piirustukset puusta rakennettavaa ristikirkkoa varten.... Vuoden 1847 saapuivat piirustukset, jotka oli viraston päällikön E. Lohrmanin ja arkkitehti A. F. Granstedin allekirjoittamat. Kirkko oli suunniteltu 1000 hengelle ja lisätilaa voitiin helposti saada rakentamalla sivulaivoihin lehterit. Suunnitellun kirkon pituus oli 30,1 metriä ka ristisakaroitten leveys 11,9 metriä. Tornin pohja-ala oli 8,3*8,3 metriä ja korkeus 28,2 metriä. Kirkonkokouksessa 1847 päätettiin rakennustyöt aloittaa seuraavana keväänä ja niihin tuli osallistua kaikkien työkykyisten 15-62 -vuotiaiden miesten...Kirkko valmistui ja kirkkoherra Gabriel Wallenius vihki sen 1850. Rakennusmestarina toimi Mikael Roos. Roos nikkaroi kirkkoon myös saarnastuolin. Perimätiedon mukaan rakennuspuiksi tuotiin niin suuria honkia, että tarvittiin neljäkin härkää vetämään yhtä tukkia...

Kirvesmiehen päiväpalkka oli 30 kopeekkaa ja kirkkorakennus tuli maksamaan 10 108 hopearuplaa....

Ylöjärven puinen ristikirkko edustaa keskeistä kirkkotyyppiä, jonka valtakausi päättyi 1840-luvulla yhdessä empiretyylin kanssa. Kirkko kuuluu vielä tiukasti empiren aikakauteen, vaikkakin sen myöhäisvaiheeseen...

Alttaritaulun on maalannut hovimaalari Robert Vilhelm Ekman, ja se oli näytteillä Turussa, josta kirkonisäntä Kalle Pietilä haki sen. Professori J. J. Mikkolan kertoman mukaan, kun taulua kuljettava hevonen tuli Äijänahteelle, alkoivat kirkonkellot soida, ja ne soivat niin kauan kunnes taulu oli sijoitettu paikoilleen kolminaisuudenpäiväksi. Teos oli varustettu kullatulla kehyksellä ja sen korkeus oli 3,27 metriä ja leveys 1,78 metriä. Alttaritaulu maksoi kehystettynä ja paikoilleen asetettuna 1 100 markkaa. Tähän summaan oli saatu 300 markkaa rusthollarin tyttäreltä Wilhelmiina Kaarlontytär Mäkkylältä ja loppusumma tuli seurakuntalaisten vapaaehtoisista lahjoituksista....

Kirkko sai 1951 keskuslämmityksen. Sitä ennen kirkkosali oli ilman lämmityslaitteita vuoteen 1907, jolloin sinne ostettiin 4  rautakamiinaa. Leskiemäntä Tilda Niemi lahjoitti 2 000 markkaa uunien ostoon ja loput 500 markkaa kerättiin vapaaehtoisilta.

...Huolimatta rautakamiinoista, kirkko oli kylmä - kirkkoherra H. Alangon mukaan sietämättömän kylmä. Kirkkoa ei oltu millään tavalla tiivistetty. Arkkitehti Stenbäckin suunnitelmien mukaan tehdyt korjaustyöt saatiin valmiiksi 5 kuukauden kuluessa vuonna 1927. Kirkko oli sisältä perusteellisesti muuttunut, vanhaa oli vain alttaritaulu ja kolme kristallikruunua....

1960-luvulla alkoi taas syntyä tarvetta korjaustöille. Erilaisten vaihtoehtojen pohjalta päädyttiin E. Säynäväjärven ehdotuksen pohjalta palauttamaan kirkko sille kuuluvaan alkuperäiseen asuun. Entistämistyön suunnitteli arkkitehti Seppo Rihlama. Rihlaman restaurointisuunnitelmassa 1964 luki seuraavasti: "Ylöjärvellä 1800-luvun puolivälissä A. F. Granstedin piirustusten mukaisesti rakennetun sopusuhtaisen puukirkon ulkopiirteet ovat saaneet säilyä harvinaisen koskemattomina. Varsinaisen restaurointityön pyrkimyksenä on 1920-luvun vaurioiden poistaminen ja juuri tälle kirkolle niin omaleimaisen kupolisuuden liittäminen kirkkosalin tilakokonaisuuteen."

 

Otteita. Helinä Riihikoski:  Ylöjärven kirkon vaiheita. Ylöjärven kasvot. Yhteys vanhaan - utopia uuteen.

 

Kurun kappeliseurakunta

 

"Kurun kappeliseurakunta on muodostettu vuonna 1666. Siihen kuului vuonna 1700 27 taloa. Varsinaiseen emäseurakuntaan jäi, nämä ja pohjoiset kappelit poislukien, jäljelle vielä 80 taloa.

Kurun "kirkkotuvan" valmistusaikaa ei tarkaan tiedetä; kun rakennusta vuonna 1681 tervattiin, lienee kuitenkin kyseessä korjaus eikä uudisrakennus.

 

Niilo Söyrinki, Ville Luho, Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historia I. 1989

 

Kirkkokuria 1600-luvulla

 

"1600-lukua on sanottu kirkkokurin vuosisadaksi.

....

Tapojen puhtautta valvottiin tiukasti. Piispa Rothoviuksen aikana oli Ruovedellä tätä varten suorastaan erityinen viranomainen, piispannimismies Yrjänä Mononen, joka piispan nimenomaisesta käskystä syytti käräjillä siveellisesti hairahtuneita. Myöhemmin ei piispannimismiestä enää mainita, mutta tämä ei suinkaan johtanut lievempään valvontaan, tehtävä vain siirtyi tavallisen nimismiehen velvollisuudeksi. Pienempiinkin asioihin puututtiin. Esimerkiksi aviokuulutuksen ei koskaan annettu raueta, vaikka asianomaiset olisivat sitä toivoneetkin. Jollei seurakunnan kirkkoherran onnistuttu pakottaa kihlaparia vihille, hän lähetti asian tuomiokapituliin. Tuomiokapitulin päätöstä taas oli turha vastustaa.

....

Aviopareja, jotka saivat lapsen ennen määräaikaa, sakotettiin "kirkon tervauksesta". Vuonna 1695 määrättiin sakoksi 2 hopeatalaria. Ruovedeltä ja Kurusta tunnetaan tapauksia, joissa seurakunta vaati maksun työnä, kun asianomaisella ei ollut muuta, millä maksaa. Morsiamet, jotka olivat neitseytensä merkiksi olleet vihillä seppele tai morsiuskruunu päässä, vaikka tiesivät olevansa raskaina, joutuivat maksamaan sakon kaksinkertaisena."

 

Niilo Söyrinki, Ville Luho, Mauno Jokipii. Vanhan-Ruoveden historia I. 1989

 

Vanhan Ruoveden historiasta selviää kuitenkin seuraavaa:

"Seurakuntien kasvaessa on Ruovedellä, Virroilla ja Kurussa jouduttu suunnilleen samanaikaisesti toteamaan kirkon ympäriltä aidattu kirkkomaa liian ahtaaksi. Kurussa todettiin 1820-luvulla, että ruumiit eivät ehtineet maatua kirkon ympärillä ollessa hautausmaassa ennen kuin kaivettiin viereen uusia hautoja. Siellä sanottiin kesäisin levinneen kaamean lemun, mikä eniten häiritsi viereisen Kurun luutnantin virkatalon vuokraajaa, silloista majuri von Molleria... Kaikkialla ovat säätyläiset ensin vaatineet hautausmaan laajentamista ja talonpoikaisväestö sitä vastustanut. Pian jälkimmäisen piirissäkin oltiin tosin valmiita laajennukseen, mutta silloin huomattiin laajentamisen olevan yllättävän vaikeaa, koska hautausmaat rajoittuivat kirkon liepeille olleisiin mahtaviin tiloihin, joiden haltijat eivät tahtoneet luovuttaa maata hautausmaaksi...

Majuri von Moller ja laamanni Idman olivat 1820-luvulla ehdottaneet Kurun uudeksi hautapaikaksi kirkosta vajaan puolen kilometrin päässä olevaa "Punainen multa" -nimistä aluetta tai Tammikangasta noin kilometrin kauempanaa etelään johtavan tien varressa, mutta seurakuntalaiset pitivät entistä hautausmaata kyllin suurena ja vetosivat muihin kuluihinsa sekä epäilivät, että pedot eivät syrjäisellä hautausmaalla antaisi vainajain olla rauhassa. Von Moller joutui pitkään riitelemään kurulaisten kanssa. Talonpojat tahtoivat yksimielisesti saada vanhan hautausmaan jonnekin suunnalle levityksi sanoen, että hautausmaasta ei ole koskaan ennen von Mollerin aikaa ollut haittaa Kurun puustellille. Lopulta keisarillinen senaatti määräsi perustettavaksi uuden, kurulaisten toisen hautausmaan Hainariin johtavan tien varrelle "Punaiselle mullalle", mihin tarkoitukseen Kurun puustellin maasta erotettiin 16 kapanalaa. Myöhemmin (1904) myös Tammikangas on vihitty hautausmaaksi, joka tuli olemaan kurulaisten kolmas.

....

Tunnettujen kurulaisten hautoja viime vuosisadalta. Lähekkäin mm. seuraavat haudat: kenraalimajuri Georg von Moller, Kaarlo Kustaa Polviander ja Antti Toikkonen. Kenraali von Mollerin haudassa on holvi, johon lyijyarkku sijoitettiin. Perimätieto kertoo hautaan panneen aseita mukaan."

Timo Koukkula. Vanhan-Ruoveden historia II.