Teollisuus

 

Kurun kiviteollisuus

 

"Kurulaisella kiviteollisuudella on pitkät perinteet, sillä se oli jo 1800-luvun lopulla Kurun tärkein teollisuudenala. Vuonna 1987 Kurussa oli yhdeksän kivialan yrittäjää, jotka työllistivät kerrannaisvaikutuksineen noin sata henkeä. Kurun teollisuustyöpaikoista yli kolmasosa oli kiviteollisuudessa. Kurulaiset kivialan yrityksen olivat pääosin pieniä perheyrityksiä, kuten koko Suomessakin.

....

Kurun kivivarat ovat Suomessa ainutlaatuiset. Varsinkin Poikeluksen pallograniitti on valtakunnallisesti merkittävää, ja se on valittu Pirkanmaan maakuntakiveksi. Pallograniitin louhintamäärät ovat niin pienet, ettei sillä ole kovin suurta taloudellista merkitystä. Sen sijaan Kurun harmaan ja punaruskean graniitin sekä mustankiven louhinta on riittävän laajaa teolliseen tuotantoon. Kurun graniitti on varsin hyvälaatuista: se on rakenteeltaan homogeenista, kestävää ja kovaa. Kurulaisella graniitilla on pieni vedenimukyky ja siinä on vain vähän ruosteisuutta aiheuttavia malmeja. Kurulaista graniittia on käytetty lähinnä rakennusten julkisivuihin ja portaisiin sekä katukiviksi. 2000-luvulla kiven käyttäminen ympäristörakentamisessa on kasvanut voimakkaasti. Kurulaista kiveä on käytetty esimerkiksi Tampereella varsin paljon: Saarioisten pääkonttorin julkisivu on punaista graniittia, ja Tampere-talon julkisivussa ja sisätiloissa on Kurun harmaata graniittia. Lisäksi Keskustorin kiveyksissä ja Satakunnan sillan ympäristössä on käytetty Kurun harmaata."

 

Marjo Heikkilä. Vanhan Ruoveden historia III. Kurun historia 1986-2008.

 

Haveri

 

"Pitkä historia ja suurelta osin säilynyt kultakaivoskylä tekevät Haverista ainutkertaisen maamme oloissa.

Viljakkalan, Haverin kaivostoiminnan alkusanat lausuttiin jo 1600-luvulla, kun Ruotsi-Suomen hallitsijat päättivät kannustaa verohelpotuksin valtakunnan kaivostoimintaa. Vuonna 1726 ryhdyttiin kartoittamaan myös Viljakkalan malmivaroja. Ensimmäiset koelouhinnat tehtiin 1733 Ansomäessä ja Haverissa. Malmista mitattiin 53 %:n rautapitoisuus, mutta kaivostoiminta ei käynnistynyt, koska malmi sisälsi runsaasti raudan laatua huonontavaa rikki- ja kuparikiisua. Vuonna 1790 aloitettiin lyhytkestoinen louhinta. Toimintaa rahoitti Henrik Ahlström ja Turun yliopisto, jonka omistuksessa Haverin tila tuolloin oli.

Haverissa louhittiin muutamaan otteeseen, ja kaivoksella oli eri omistajia, mutta malmin epäpuhtaudesta johtuen hankkeet keskeytyivät tai eivät pääseet käyntiin.

Oy Vuoksenniska Ab aloitti Haverissa malmitutkimukset vuonna 1935. Rautamalmin haitat muuttuivat kuitenkin uuden kaivostoiminnan edellytyksiksi, kun malmissa oli kuitenkin kuparia ja kiisupitoisten osien havaittiin sisältävän kultaa ja hopeaa. Rakennusvaiheessa kaivoksella työnskenteli noin 200 henkilöä ja myöhemmin toiminnan alettua työläisten määrä oli n. 150 henkilöä. Sotavuosina oli työntekijöistä kova pula ja niinpä Haveriinkin tuotiin kolmisenkymmentä sotavankia Kihniön vankileiriltä.

Vuoteen 1948 asti Haverissa metalli jalostettiin raakarikasteeksi, joka lopullisesti jalostettiin Outokummun Harjavallan sulatolla. Kun Outokumpu ei halunnut jatkaa yhteistyötä, päätti Oy Vuoksenniska Ab rakentaa Haveriin rikastamon, jossa kulta saatettiin jalostaa loppuun saakka. Uusi rikastamo ja sen vanha rikastuslaitos paloivat 11.7.1949. Uusi rikastamo ja syanidilaitois valmistuivat keväällä 1950. Rikastamon syöttö oli 115 000 - 120 000 tonnia. Kultaa siitä saatiin vuodessa noin 300 kg ja se lähti Haverista 99,99% jaloharkkoina. Hopeaa tuli suunnilleen sama määrä kuin kultaa ja kuparia saatiin 20-prosenttisena rikasteena 250-300 tonnia vuodessa.

 

Työturvallisuudesta

Oy Vuoksenniska Ab piti varsin hyvää  huolta työntekijöistään ja pyrki parantamaan mahdollisuuksien mukaan työoloja. Työilmapiiri oli hyvä, mistä kertoo sekin, että kaivos seisoi lakon vuoksi vain yleislakon aikana.

Työsuojelu oli edennyt ja määräykset ja ohjeet ohjasivat työn kulkua. Varsinaisia suojavarusteita oli kuitenkin kaivoksen alkuvaiheessa vähän. Alhaalla kaivoksessa työskentelevillä oli kypäräpakko, mutta muutoin varustukseen kuuluivat tavalliset kumisaappaat, haalarit ja rukkaset. Vasta myöhemmin saatiin työturvallisuussappaita, jotka todella suojasivat jalkoja. Tilastot kertovat, että suojalasien käyttö ei ollut tavallista, sillä yksi yleisimmistä tapaturmista oli kivensirun joutuminen silmiin. Hengityssuojaimia ja kuulosuojaimia ei liioin käytetty. Melua vaimennettiin panemalla vanutupot korviin.

Kullan rikastuksessa käytettiin syanidia, mikä ei kuitenkaan aiheuttanut yhtään tapaturmaa. Kaivoksella käsiteltiin runsaasti myös räjähdysaineita, mutta nekään eivät aiheuttaneet yhtään kuolemaan johtanutta onnettomuutta. Sen sijaan putoavat kivet ja putoamiset aiheuttivat vakavia vammoja ja kuolemantapauksia. Useat onnettomuudet johtuivat määräysten rikkomisesta, mutta kaikesta huolimatta kaivos oli varsin turvallinen työpaikka, kunhan asianmukaista varovaisuutta noudatettiin. Työnantaja pyrki lisäämään työturvallisuutta määräysten ja suojavarusteiden lisäksi koulutuksella ja mm. järjestämällä kilpailuja tapaturmien vähentämiseksi. 

 

Lopetuspäätös

Vuonna 1957 tehtiin päätös toiminnan lopettamisesta Haverissa ja vuoden 1960 lopussa kaivos suljettiin. Kaivos olisi ollut suurien uudistusten edessä sekä tekniikan että työturvallisuuden kohdalla. Oy Vuoksenniska Ab oli kuitenkin aloittanut rautakaivostoiminnan Tammisaaren Jussarössä eikä sillä ollut mahdollisuuksia uusiin investointeihin Haverissa. Lisäksi rikkaimmat malmiot Haverissa oli käytetty ja kun kullan hinta maailmanmarkkinoilla laski voimakkaasti ei toiminnan jatkamista nähty mielekkäänä. 

 

Haverista rakennettiin omakylä 1980-luvulla. Vastoinkäymiset estivät muut kehittämishankkeet.

Vuonna 1999 aloitettujen kehittämisprojektien tuloksena toimintaa vetämään perustettu Viljakkalan Haveri ry on kunnostanut kaivosmäellä kaivostornin, kaivostuvan ja muuntajarakennuksen, samoin ns. Vankitalon museoiksi sekä eräitä ulkorakennuksia. Alueelle on rakennettu myös rakennelmat kesäteatteria varten. Yksityiset ovat puolestaan kunnostaneet asuinrakennuksia käyttöönsä. Kaivosmäki valittiin vuonna 2004 vuoden teollisuusperinnekohteeksi."

 

Tiivistelmä teksistä: Viljakkalan Haveri ry, Juha Laurén, Jussi Hartoma. Teoksesta Viljakkalan kunta 1847-2006.

 

Haverin kaivostoiminnasta

 

Viljakkalan Haverissa on ollut kaivostoimintaa 1600-luvulta lähtien. Ensimmäiset pöytäkirjamerkinnät kaivostoiminnasta ovat vuodelta 1726, ja ensimmäiset koelouhinnat tehtiin vuonna 1733, jolloin saatiin louhittua malmia, jonka rautapitoisuudeksi mitattiin 53 prosenttia.

1800-luvun alkupuolella malmia käytettiin Tampereen Finlaysonin rautavalimossa. Rautakaivostoiminta Haverissa kesti vuodesta 1753 vuoteen 1875.

Oy Vuoksenniska Ab aloitti malmitutkimukset vuonna 1935 ja totesi pian, ettei malmissa ollut riittävästi rautaa kaivostoimintaa varten. Malmista löytyi kuitenkin kuparia, kultaa ja hopeaa sen verran, että niitä kannatti louhia.

Vuonna 1939 Haveriin rakennettiin tuotantolaitokset ja asuinrakennukset kaivosperheille. Rikastamo Haverissa käynnistyi vuonna 1942, ja metalli jalostettiin raakarikasteeksi vuoteen 1948 asti. Uusi rikastamo valmistui vuonna 1950, jonka jälkeen kulta lähti Haverista 99,99 -prosenttisena jalokultaharkkoina. Helsingin olympialaisten kultamitalitkin tehtiin Haverin kullasta.

Haverin kultakaivos suljettiin vuoden 1960 lopussa. Yksi syy lopettamiseen oli kaivoksen vanhentunut tekniikka. Näihin aikoihin kultaa saatiin vuodessa n. 300 kg. Saman verran saatiin hopeaa, ja lisäksi kertyi kuparia 20-prosenttisena rikasteena 250-300 tonnia vuodessa.

Kaivosalue on tälläkin hetkellä (kirj. 2009) valtauksen alla, mutta se ei ole haitannut alueen kehitystä. Vanhat kaivosajan talot ja tuotantorakennukset on pääosin kunnostettu. Alueella on 12 taloa, joissa asutaan vakituisesti. Niin satulla kaivosmäellä on kunnostettu kaivosmuseo ja vanha entistetty "vankitalo", jossa venäläiset sotavangit asuivat sota-aikana.

 

Markku Pyykkö. Ylöjärvi yritteliäs puutarhakaupunki.